Tiistain aurinkoinen sää ei jatku pitkään – jo huomiselle luvassa lumisateita lännestä

Tiistaina koko Suomessa on vallinnut aurinkoinen sää, minkä jälkeen pakkanen kiristyy yötä kohti, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila STT:lle.

– Etelässä (pakkanen kiristyy) miinus kymmeneen asteeseen ja idässä ja pohjoisessa pakkanen voi lähennellä –20 astettakin, Jylhä-Ollila sanoo.

Muutosta on luvassa loppuviikolle jo heti huomisaamusta alkaen, kun pilvisyys lisääntyy. Huomispäiväksi Suomeen on leviämässä lumisateita lännestä.

– Näillä näkymin ne yltäisivät Länsi-Suomeen päivän aikana. Idässä ja pohjoisessa olisi enimmäkseen päivällä vielä pilvipoutaa.

Jylhä-Ollilan mukaan lumisateet yleistyvät torstain vastaisena yönä jonkin verran myös idässä ja pohjoisessa. Samalla pakkanen heikkenee.

Lounais-Suomessa lämpötila voi olla jo huomenna nollan tuntumassa. Muuallakin Suomessa pakkasasteita voi olla vain muutama.

Itärajalla ja Pohjois-Lapissa voi olla edelleen muuta maata selkeämpää ja noin 10–15 pakkasastetta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka