Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin hallinnon luoma allekirjoittamaton toimenpidemääräys äänestyskoneiden takavarikoinnista on tullut julkisuuteen. Asiakirjan on julkaissut kansallisarkisto ja verkkolehti Politico on nähnyt sen.
16. joulukuuta 2020 päivätyssä kolmesivuisessa asiakirjassa määrätään puolustusministeriö takavarikoimaan, säilyttämään ja analysoimaan kaikki äänestyskoneet sekä sähköisesti kerätyt materiaalit. Asiakirjassa toistuu monia jo sittemmin kumottuja salaliittoteorioita hakkeroiduista äänestyskoneista.
Esimerkiksi Georgian osavaltiossa käytettiin sähköistä kosketusnäyttöä äänestyksen yhteydessä. Nyt paljastuneessa asiakirjassa keskitytään Dominionin valmistamiin äänestyskoneisiin. Asiakirjassa väitetään, että Dominion on "ulkomaisten agenttien, maiden ja intressien omistama tai vahvasti kontrolloima ja vaikuttama".
Lisäksi asiakirjassa sanotaan Dominionin äänestyskoneiden olevan valmistettu tekemään "systemaattista vilppiä".
Toimenpidemääräyksessä on myös yhtäläisyyksiä materiaaliin, jonka Trumpin aikaisen Valkoisen talon kansliapäällikkö Mark Meadows luovutti Capitol-hyökkäystä tutkivalle komitealle.
Meadows teki alkuun komitean kanssa yhteistyötä ja luovutti sille tuhansia asiakirjoja, kuten Capitol-hyökkäyspäivänä lähetettyjä tekstiviestejä ja sähköposteja. Sittemmin hän on kuitenkin kieltäytynyt todistamasta tutkinnassa. Nyt paljastunut määräys on osa yli 750 asiakirjan aineistoa, joka on luovutettu komitealle.