Helsinkiläisillä ei ole äänioikeutta aluevaaleissa, mutta joillekin se on tullut yllätyksenä, Iltalehti kirjoittaa.
Osa helsinkiläisistä on yrittänyt päästä äänestämään ennakkoon, vaikka Helsinki ei ole mukana aluevaaleissa. Asiasta kertoi Iltalehti.
Iltalehden mukaan helsinkiläisiä on yrittänyt päästä äänestämään ainakin ennakkoäänestyspisteellä Helsingin Oodi-kirjastossa. Vaalitoimitsija Sari Laakkonen kertoi Iltalehdelle, että äänestyspaikalla on käynyt joitain helsinkiläisiä tällä viikolla.
– Sana ei ole kiirinyt heille asti, ja täällä on ilmennyt, että heillä ei ole äänioikeutta, Laakkonen kommentoi Iltalehdelle.
Laakkosen mukaan osa on saanut tiedon siitä, ettei voi äänestää, kun vaalitoimitsija on äänestyspaikan ovella kysynyt, mihin vaalipiiriin äänestäjä kuuluu. Vastauksen ollessa Helsinki toimitsija on kertonut, ettei kyseinen henkilö voi äänestää.
Laakkosen mukaan osa äänestäjistä on kuitenkin jo ehtinyt kävellä vaalikoppiin ja täyttänyt äänestyslapun. Vasta toimitsijan hakiessa äänestäjän tietoja koneelta on huomattu, ettei äänioikeutta ole.
Aluevaaleissa valitaan aluevaltuustot 21 uudelle hyvinvointialueelle. Helsingissä kaupunki vastaa jatkossakin sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä pelastustoimesta. Tämän vuoksi helsinkiläiset eivät äänestä vaaleissa. Ennakkoäänestys päättyy 18. tammikuuta ja vaalit pidetään 23. tammikuuta.