Hallituksen koronaministerit ovat lopettaneet neuvottelut tältä päivältä. Tiedotustilaisuuteen osallistuivat elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.), työministeri Tuula Haatainen (sd.) ja sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.).
Lintilän mukaan korvauksia valmistellaan niille, joita sulkutoimet ovat koskeneet. Näitä ovat esimerkiksi liikunnan ja kulttuurin toimijat. Esimerkkinä mainittiin muun muassa kuntosalit, kylpylät ja sisäleikkipuistot. Lisäksi hallitus valmistelee yrityksille kustannustukia. Tapahtumajärjestäjille jatketaan tapahtumatakuuta. Hallitus valmistelee muutoksia myös yrittäjien työmarkkinatukeen. Ravintolasulkuja mahdollistavan lainsäädännön valmistelu jatkuu.