Kahvilaketju Espresso Housen "kauhukeittiö" suljettiin Yle MOTin selvityksen jälkeen

Kansainvälinen kahvilaketju Espresso House on sulkenut Suomessa keskuskeittiönsä yhtiön huonojen työolojen ja ruokaturvallisuuden jouduttua kohun keskelle. Alun perin ongelmista kertoivat Yle MOT-toimitukselle keskuskeittiön entiset työntekijät.

Yle MOTin selvityksen mukaan pääosin maahanmuuttajataustaiset työntekijät valmistavat ruokaa 14 kahvilaan pääkaupunkiseudulla erittäin epähygieenisissä olosuhteissa. Esimerkiksi keittiöön tuleva vesi oli niin likaista, että työntekijät eivät itse uskaltaneet juoda sitä.

Varsinaiseen juttuun yhtiön johto ei suostunut haastateltavaksi, mutta se tiedotti tänään maanantaina keskuskeittiönsä sulkemisen lisäksi yrittäneensä parantaa keittiön työoloja ja ruoan käsittelyn laatua aina viime kesästä lähtien. Keskuskeittiö sijaitsee Helsingissä Citycenterin kahvilan kellaritiloissa. Sen sulkemisesta uutisoi Yle.

Keskuskeittiö siirtyy toistaiseksi muun muassa pääkaupunkiseudun kahviloiden yhteyteen. Tiedotteesta ei käy ilmi, miksi keskuskeittiö suljetaan. Keittiötä ei ole saatu toimimaan muun muassa huonon johtamisen takia.

Lisää aiheesta

Mainos: Itä-Savo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka