Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruotsin Tegnell: Koronarajoituksia tarvitaan edelleen

Ruotsissa tarvitaan edelleen koronarajoituksia, jotta omikronvariantin aiheuttamien tartuntojen määrä pystytään pitämään niin alhaalla, ettei sairaanhoito ylikuormitu. Näin sanoo Ruotsin kansanterveysviraston (FHM) valtionepidemiologi Anders Tegnell uutistoimisto TT:n haastattelussa.

Tegnellin mukaan näyttää siltä, että omikronmuunnoksen aiheuttama kuolleisuus olisi alhainen. Hän kuitenkin painottaa, ettei ole vielä nähnyt selkeitä lukuja, jotka vahvistaisivat tämän väitteen.

Rajoituksien kohdalla ei kuitenkaan voi katsoa vain kuolleisuuslukuja. Keskeistä on, kuinka raskaasti terveydenhuolto on kuormitettu, Tegnell sanoo.

Ranskassa puolestaan astuu maanantaina voimaan määräys, jonka mukaan kaikkien 6 vuotta täyttäneiden tulee käyttää suusuojaa tietyillä julkisilla paikoilla. Tällaisia ovat muun muassa julkinen liikenne, rautatieasemat ja lentoasemat, kertoo Le Monde -lehti.

Aiemmin määräys on koskenut 11 vuotta täyttäneitä. Ranskassa koronaviruksen omikronmuunnos on viime aikoina levinnyt etenkin nuorten ihmisten keskuudessa. Tämän takia maskin käytön alaikärajaa lasketaan.

"Uudet koronarajoitukset Englannissa ehdottomasti viimeinen vaihtoehto"

Uusien koronarajoitusten määräämisen Englannissa täytyy olla "ehdottomasti viimeinen vaihtoehto", sanoi Britannian terveysministeri Sajid Javid lehtikirjoituksessa Daily Mailissa .

Lisäksi hänen mukaansa Britannian täytyy yrittää elää yhdessä covidin kanssa.

Britannia on niiden eurooppalaisten maiden joukossa, joita koronapandemia on kohdellut kovimmin. Koronakuolemia Britanniassa on rekisteröity lähes 149 000. Perjantaina uusia tartuntoja maassa ilmoitettiin lähes 190 000.

Britannian hallitus on vastuussa terveyspolitiikasta vain Englannissa eikä se säätänyt uusia rajoituksia uudenvuoden alla. Sen sijaan Pohjois-Irlannissa, Skotlannissa ja Walesissa on voimassa tiukempia määräyksiä, jotka koskevat pubeja, baareja ja ravintoloita, kertoi BBC .