Kiina syytti Yhdysvaltoja vastuuttomuudesta ja turvallisuutta vaarantavasta toiminnasta avaruudessa kahden läheltä piti -tilanteen jälkeen Kiinan avaruusaseman ja Elon Muskin avaruusyhtiön SpaceX:n satelliittien välillä.
Kiinan uusi avaruusasema Tiangong joutui väistämään välttääkseen törmäyksen yhden Starlink-satelliitin kanssa heinäkuussa ja toisen kanssa lokakuussa. Kiina kertoi tapauksista YK:n avaruusjärjestölle toimittamassaan muistiossa.
Muistiossa sanottiin, että tapahtumat "vaaransivat Kiinan avaruusasemalla olevien astronauttien hengen ja terveyden".
– Yhdysvallat jättää huomiotta kansainvälisten sopimusten mukaiset velvoitteensa ja muodostaa vakavan uhan astronauttien hengelle ja turvallisuudelle, Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian sanoi tiistaina.
Lähiohitusten määrä kasvanut
SpaceX:ään kuuluva Starlink operoi lähes 2 000:ta satelliittia, joiden tavoitteena on tarjota internetyhteys suurimmalle osalle maapalloa.
SpaceX on yksityinen amerikkalainen yritys ja riippumaton Yhdysvaltain sotilas- ja siviiliavaruusjärjestö Nasasta.
Kiinan mukaan ulkoavaruussopimuksen jäsenet ovat kuitenkin vastuussa myös ei-valtiollisista toimista.
Väittely törmäysriskin vähentämisestä avaruudessa on kiihtynyt sitä mukaa kun enemmän esineitä on tullut Maan kiertoradalle, sanoi Jonathan McDowell Harvard-Smithsonianin astrofysiikan keskuksesta.
– Olemme todella huomanneet läheisten ohitusten määrän kasvun Starlinkin käyttöönoton jälkeen, hän kertoi AFP:lle.
Mikä tahansa törmäys todennäköisesti tuhoaisi Kiinan avaruusaseman kokonaan ja tappaisi kaikki aluksella olevat, McDowell lisäsi.
"Valmistautukaa boikotoimaan Teslaa"
Kiinan valitus kirvoitti sosiaalisessa mediassa Muskia kohtaan arvosteluryöpyn, jota seurasi kymmeniä miljoonia ihmisiä Kiinassa.
– Kuinka ironista, että kiinalaiset ostavat Teslaa ja lahjoittavat suuria summia, jotta Musk voi laukaista Starlinkin, ja sitten hän (melkein) törmää Kiinan avaruusasemalle, eräs käyttäjä kirjoitti.
Muskin sähköautojen valmistaja Tesla myy kymmeniä tuhansia ajoneuvoja Kiinassa kuukausittain, vaikka yrityksen maine on tänä vuonna kärsinyt kolarien, skandaalien ja tietoturvahuolien seurauksena.
– Valmistautukaa boikotoimaan Teslaa, sanoi toinen kiinalaisen mikroblogipalvelu Weibon käyttäjä.