Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työntekijä katsoi luvatta 220 terveyspalvelun asiakkaan tietoja – tutkintapyyntö poliisille

Mänttä-Vilppulan sosiaali- ja terveyspalveluissa on tapahtunut tietojen luvatonta katselua reilun kahden vuoden ajan. Mäntänvuoren Terveys Oy ja Mänttä-Vilppulan kaupunki tiedottivat keskiviikkona, että terveyspalveluiden työntekijä on katsellut luvatta asiakkaiden tietoja.

Tietoja katsottiin vuoden 2019 lokakuun ja tämän vuoden marraskuun 5. päivän välillä. Tilanteeseen on puututtu heti sen tultua ilmi. Mäntänvuoren Terveys Oy on tarkastanut asiaan liittyvät lokitiedot ja selvittänyt asian laajuutta. Luvaton tietojen katselu on kohdistunut noin 220 henkilöön.

Työntekijän kanssa käydyn keskustelun perusteella hän ei ole tarkastellut tietoja hyötymistarkoituksessa tai välittänyt niitä eteenpäin.

Mäntänvuoren Terveys Oy:n toimitusjohtaja Juha-Matti Sihvonen ei kommentoi tai arvioi tässä vaiheessa teon mahdollista motiivia tai sen poikimia mahdollisia rikosnimikkeitä, sillä asia on siirtynyt poliisin selvitettäväksi. Hän ei myöskään tarkenna, millaisia tietoja työntekijä on katsellut.

Mänttä-Vilppulan kaupunki on tehnyt luvattomasta potilastietojen katselusta tutkintapyynnön poliisille. Asiasta on tehty ilmoitus myös tietosuojavaltuutetulle.

Kaikkiaan Mänttä-Vilppulan terveyspalveluiden piiriin kuuluisi noin 12 000 asiakasta, mutta rekisteriin merkataan Sihvosen mukaan tietoja vain sosiaali- ja terveyspalveluissa asioineilta. Hänen mukaansa vastaavanlainen luvaton tietojen katselu voi ilmetä kahdella tavalla.

- Joko asia ilmenee lokitietoihin tehdyn pistokokeen kautta tai sitten asia ilmenee muilla tavoin, Sihvonen kertoo.

Esimerkiksi miten?

- Esimerkiksi henkilöstön kautta. He ovat velvollisia ilmoittamaan havaitsemistaan poikkeavuuksista.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ovat vaitiolovelvollisia asiakas- ja potilastietoihin. Mäntänvuoren Terveys Oy on kouluttanut henkilöstönsä tietosuoja-asioihin.

Juttua päivitetty kello 16.35: Juttua täydennetty Juha-Matti Sihvosen kommenteilla.