Jamaikalainen basisti ja reggaeduo Sly and Robbien toinen perustaja Robbie Shakespeare on kuollut 68-vuotiaana, kertoi Jamaikan kulttuuriministeri Olivia Grange keskiviikkona lehdistötiedotteessa. Kulttuuriministerin mukaan kaksikko on kuulunut maan merkittävimpien muusikoiden joukkoon.
Jamaica Gleaner -lehden mukaan basisti kuoli Floridassa, jossa hän oli ollut sairaalassa munuaisvaivojen vuoksi. Shakespeare oli joutunut munuaistensa vuoksi myös leikkaukseen.
Britannian yleisradioyhtiö BBC :n mukaan vuonna 1953 syntynyt Shakespeare opetteli bassonsoittoa Bob Marley and the Wailers -yhtyeestä tunnetun Aston Barrettin kanssa.
Vuonna 1973 basisti tapasi rumpali Sly Dunbarin, jonka kanssa hän myöhemmin perusti menestysduonsa, josta tuli yksi tunnetuimmista reggaen piirissä.
Basisti vei kotiin kaksi Grammya
Parivaljakko on tehnyt yhteistyötä useiden tunnettujen jamaikalaisartistien, kuten Black Uhurun, Peter Toshin, Gregory Isaacsin sekä elokuussa kuolleen Lee .Scratch. Perryn kanssa. 1980-luvulla Sly and Robbie nousi kansainväliseen maineeseen ja esiintyi muun muassa Grace Jonesin, Bob Dylanin, Madonnan ja Rolling Stonesin kanssa.
Kaksikko on saanut tunnustusta myös tuottajina. Vuonna 1984 Shakespearen tuottama Black Uhurun Anthem-levy voitti ensimmäisen reggae-musiikista jaetun Grammyn.
Sly and Robbiena kaksikko puolestaan koppasi samaisen parhaan reggae-albumin palkinnon 90-luvun lopulla levyllään Friends. Viihdelehti Varietyn mukaan Shakespearelle kertyi uransa aikana kaikkiaan 13 Grammy-ehdokkuutta.
Viime vuonna Rolling Stone -lehti nosti Shakespearen historian parhaiden basistien listalla sijalle 17.
Reggaen uudisraivaajat
Duo on saanut tunnustusta myös reggaen ja dancehallin mullistajina. Brittilehti Guardianin mukaan kaksikko oli vastuussa merkittävistä muutoksista reggaemusiikin digitalisoituessa.
He muun muassa kehittivät niin kutsutun rockers-biitin. He olivat myös mukana luomassa uniikkia uutta saundia, joka oli kuultavissa muun muassa genren klassikkokappaleilla Bam Bam ja Murder She Wrote.
Jamaikan pääministerin Andrew Holnessin mukaan yhdelläkään reggaebasistilla ei ole ollut niin suurta vaikutusta kuin Robbie Shakespearella.
– Hänet tullaan muistamaan erinomaisesta panoksestaan musiikkiteollisuudelle ja Jamaikan kulttuurille, Holness kirjoitti Twitterissä .
--
Lähteenä myös AFP.