Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Salaisia juhlia, kyseenalaisia viikonloppureissuja ja paheksuttu retki rannalle – Marin ei ole ainoa poliitikko, joka on joutunut kohun keskelle koronakompastelun takia

Suomessa pääministeri Sanna Marinin (sd.) viikonloppuinen yökerhovisiitti koronavirukselle altistuneena on saanut viime päivinä paljon huomiota. Vaikka Marin ei rikkonut mitään virallista koronarajoitusta, vain valtioneuvoston koronaohjetta, hän sanoi, ettei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla ja pyysi toimintaansa anteeksi.

Marin ei ole suinkaan ainoa poliitikko, joka on joutunut pandemian aikana kohun keskelle joko rajoitusten rikkomisen tai harkitsemattomaksi tulkitun toiminnan takia. Joillakin tämä on johtanut eroon.

Britanniassa on kohistu viime päivinä joulujuhlasta, joka pidettiin väitetysti pääministerin virka-asunnolla Downing Street 10:ssä viime vuoden joulukuussa tiukkojen koronarajoitusten ollessa voimassa.

ITV:n haltuunsa saamalla videolla pääministeri Boris Johnsonin avustajat vitsailevat joulujuhlasta harjoitellessaan tulevaa lehdistötilaisuutta varten.

Useat lähteet hallituksen sisältä ovat jo aiemmin kertoneet eri brittiviestimille, että Downing Streetillä pidettiin 18. joulukuuta 2020 henkilökunnan juhla, johon osallistui kymmeniä ihmisiä. Juhlissa tarjoiltiin ruokaa ja juomaa, eikä turvavälien noudattaminen ollut mahdollista.

Johnson ja hänen esikuntansa ovat toistuvasti kiistäneet, että juhlat pidettiin. Tällä viikolla Johnson sanoi, että kaikista koronaohjeistuksista on pidetty koko ajan kiinni. Hän ei kuitenkaan kiistänyt yksiselitteisesti, ettei juhlia olisi pidetty.

Poliisi on ilmoittanut, ettei ota asiaa tutkintaan todisteiden puutteen takia. Johnson on kuitenkin käskenyt kansliaansa aloittamaan tutkinnan siitä, onko koronasääntöjä rikottu.

Kohuvideolla joulujuhlista vitsaillut Allegra Stratton erosi roolistaan hallinnossa keskiviikkona kyynelsilmin. Hän on toiminut tänä vuonna hallituksen tiedottajana COP26-ilmastohuippukokoukseen liittyen.

Cummingsin ajoretkeä paheksuttiin

Brittihallitus on joutunut aiemminkin pyöritykseen koronarajoitusten rikkomisesta. K eväällä 2020 Johnsonin tuolloinen tärkein neuvonantaja Dominic Cummings matkusti Lontoosta yli 400 kilometriä Durhamiin Koillis-Englantiin vanhempiensa kotitilalle, vaikka Britanniassa oli voimassa tiukka koronasulku.

Cummings sanoi toimineensa mielestään järkevästi ja perusteli toimintaansa sillä, että hänen lapsensa tarvitsi hoitajaa, koska hän ja hänen vaimonsa olivat tulossa kipeäksi. Cummings sai Britanniassa rajua kritiikkiä, koska oli itse ollut tekemässä maan koronasääntöjä, jotka määräsivät koronaoireisia eristäytymään.

Tässä tapauksessa nousikin esiin teema, joka on toistunut useasti ympäri maailman: Kansalaiset tuohtuvat, koska kokevat, että heitä ja poliittista eliittiä koskevat eri säännöt. Kaikki eivät olekaan samassa veneessä.

Cummings kieltäytyi eroamasta, mutta hänen välinsä Johnsoniin katkesivat muutamaa kuukautta myöhemmin eri syistä.

Poliitikot ovat muuallakin joutuneet selittelemään matkustamisiaan, jotka ovat rikkoneet sen hetkisiä liikkumisrajoituksia.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau joutui kritiikin kohteeksi huhtikuussa 2020, kun hän matkusti pääsiäisviikonlopuksi perheensä luokse pääministerin kesäasuntoon Quebeciin. Trudeau matkusti Quebeciin pääkaupunki Ottawasta Ontarion provinssista, vaikka Quebecin viranomaiset olivat ohjeistaneet ontariolaisia ylittämättä raaja muista kuin pakollisista syistä.

Kiellettyjä juhlia

Salaiset ja sääntöjen vastaiset juhlat ovat aiheuttaneet poliitikoille harmaita hiuksia muuallakin kuin Britanniassa.

Vuosi sitten marraskuussa unkarilainen europarlamentaarikko Jozsef Szajer jäi kiinni koronarajoitusten rikkomisesta Brysselissä.

Unkarin valtapuolueen Fideszin keskeisiin vaikuttajiin kuulunut Szajer jäi poliisin nalkkiin huumeita repussaan yrittäessään paeta laittomista juhlista, joita paikallinen media kuvaili "homo-orgioiksi." Juhlat rikkoivat Belgian sen hetkisiä koronasääntöjä.

Szajer erosi tämän jälkeen europarlamentaarikon tehtävästään ja pyysi anteeksi virhettään.

Viime kuun alussa Perun tuore sisäministeri Luis Barranzuela joutui eroamaan pidettyään kotonaan halloween-juhlat, jotka rikkoivat maan koronarajoituksia. Perussa on kirjattu pandemian aikana yli 200 000 koronakuolemaa, mikä on asukaslukuun nähden eniten maailmassa.

Barranzuelan juhlat tuomittiin Perussa laajasti myös hänen omassa puolueessaan. Ministeri itse puolustautui ensin sanomalla, että kyseessä oli työhön liittyvä kokoontuminen.

Irlantilainen EU:n kauppakomissaari Phil Hogan erosi tehtävästään elokuussa 2020 rikottuaan koronasääntöjä kotimaassaan. Hän osallistui koronasääntöjen vastaiselle parlamentin golfkerhon illalliselle, kiersi karanteenisääntöjä ja ylitti luvatta piirikuntien rajoja.

Maastopyöräily oli Uudessa-Seelannissa liikaa

Aina ei kohuun ole tarvittu juhlimista, vaan ulkoilukin on riittänyt.

Uuden-Seelannin terveysministeri David Clark joutui myrskynsilmään huhtikuussa 2020, jolloin maassa oli voimassa äärimmäisen raju koronasulku. Clark kävi maastopyöräilemässä puistossa kahden kilometrin päässä kotoaan, ja hieman myöhemmin kävelemässä perheensä kanssa rannalla 20 kilometrin päässä kotoaan. Hallitus oli ohjeistanut välttämään muuta kuin pakollista liikkumista ulkona.

– Terveysministerinä vastuuni ei ole vain noudattaa sääntöjä, mutta näyttää muille uusiseelantilaisille esimerkkiä, Clark sanoi ja kutsui itseään idiootiksi.

Clark selvisi tästä skandaalista, mutta erosi lopulta heinäkuussa 2020, kun hänen oli katsottu väistelevän vastuuta ministeriönsä epäonnistumisista.

Roolimallit kompastelevat

Monissa muissakin tapauksissa poliitikko on pyytänyt anteeksi sitä, ettei ole näyttänyt mallia kansalaisille.

Yksi esimerkki oli Kalifornian demokraattikuvernöörin Gavin Newsomin osallistuminen avustajansa syntymäpäiväjuhlille ravintolassa Napa Valleyn viinialueella viime vuoden marraskuussa. Paikalla oli ilman maskeja 12 ihmistä useista eri talouksista, kun Kalifornian tuolloiset rajoitukset sallivat kokoontumiset korkeintaan kolmesta eri taloudesta olevien kesken.

Vaikka Newsom ei tehnyt mitään suoranaisesti laitonta, hän sai osakseen runsaasti paheksuntaa, ja pyysi anteeksi.

– Perheemme noudatti ravintolan terveyssääntöjä ja varotoimia, mutta meidän olisi pitänyt näyttää parempaa mallia, eikä osallistua päivällisille, Newsom sanoi.

Toukokuussa 2020 Itävallan presidentti Alexander Van der Bellen pyysi anteeksi, kun hänen ravintolareissunsa venyi yli puolenyön, vaikka silloisten rajoitusten vuoksi ravintoloiden olisi pitänyt mennä kiinni iltayhdeltätoista.

Myös Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon jäi kiinni koronarajoitusten rikkomisesta joulukuussa 2020. Media julkaisi kuvan Sturgeonista baarissa ilman maskia, ja tämä pyysi tapausta anteeksi.

----

Lähteet: Guardian , BBC , Washington Post , CNN , San Francisco Chronicle , AFP