Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viittä 1990-luvulla syntynyttä miestä epäillään terrorismirikoksista Satakunnassa, räjähdysaineita ja aseita takavarikoitiin heiltä jo melkein kaksi vuotta sitten

Lounais-Suomen poliisi vaatii viittä miestä vangittavaksi epäiltynä terrorismirikoksista. Satakunnan käräjäoikeus käsitteli vangitsemisvaatimuksia tänään iltapäivällä. Oikeuden päätöksistä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.

Vangittavaksi vaadittiin viittä miestä, joilla on suomenkieliset nimet. Kaksi heistä on 26-vuotiaita, kaksi 25-vuotiaita ja yksi 23-vuotias.

Heitä vaadittiin vangittavaksi epäiltynä terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tahallisesta räjähderikoksesta.

Lounais-Suomen poliisi kertoi Twitterissä , että miesten epäillään suunnitelleen terroristista tekoa. Poliisin mukaan asiassa ei kuitenkaan ole akuuttia vaaraa.

Tutkinnasta järjestetään mediatilaisuus tänään iltakuudelta. Poliisista kerrottiin STT:lle, että asiaa ei kommentoida enempää ennen sitä.

Satakunnan Kansa: Kiinniotoissa mukana panssaroituja ajoneuvoja

Epäiltyjen kerrotaan asuvan Satakunnassa Kankaanpään seudulla. Poliisi otti heidät kiinni tiistaina.

Satakunnan Kansan tietojen mukaan poliisi teki Pohjois-Satakunnassa tiistaina aamulla useita kiinniottoja. Lehden mukaan operaatiossa oli paikalla kaksi poliisin panssaroitua ajoneuvoa.

Terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi. Terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tahallisesta räjähderikoksesta puolestaan tuomitaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Samoja miehiä vaadittiin vangittavaksi Satakunnan käräjäoikeudessa myös viime vuoden alussa. Tuolloin heitä epäiltiin törkeästä ampuma-aserikoksesta ja räjähderikoksesta.

Rikosten epäiltiin tapahtuneen Jämijärven pikkukunnassa. Poliisi kertoi, että epäiltyjen jäljille päästiin toisen, huumerikoksia koskeneen tutkinnan kautta. Kotietsinnöissä löytyi useita laittomia ampuma-aseita ja "suuri määrä" räjähdysaineita.

Jutussa oli tuolloin sama tutkinnanjohtaja kuin uusissa rikosepäilyissä, rikosylikomisario Toni Sjöblom. Hän kertoi tammikuussa 2020 STT:lle, että kotietsinnöissä käytettiin poliisin panssariautoa ja paikallista poliisin vaativien tilanteiden erikoisryhmää.

– Tuollaiset nimikkeet kun on kyseessä, niin huomioidaan turvallisuuden näkökulmasta, että käytetään erikoiskoulutettua henkilöstöä, Sjöblom sanoi tuolloin.

Tapausta tutki Porin poliisiaseman niin sanottu JR-tutkintaryhmä, eli ryhmä joka tutkii järjestäytyneen ja vakavan rikollisuuden juttuja. Satakunnan Kansan tietojen mukaan miehet kuitenkin laskettiin myöhemmin vapaiksi, eikä asia ole tiettävästi tullut ainakaan Satakunnan käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Lehden mukaan miesten epäiltiin syyllistyneen myös varkauteen, joka tapahtui lokakuussa 2018. Tuolloin kesäasunnosta oli anastettu neljä ampuma-asetta.

Pahoinpitely ravintolan luona, grillitappelu ja näpistys

Miehillä on myös muuta aiempaa rikoshistoriaa. Tämän vuoden toukokuussa miehistä kaksi tuomittiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin pahoinpitelystä. Oikeuden mukaan miehet olivat muun muassa potkineet maassa makaavaa uhria yöaikaan ravintolan ulkopuolella Kankaanpäässä syksyllä 2019.

Tilannetta oli edeltänyt jonkinlainen sanaharkka. Myös uhri tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin, koska hän oli oikeuden mukaan ensin lyönyt toista miehistä kasvoihin.

Vuonna 2015 yksi miehistä tuomittiin 60 päiväsakkoon vaarallisen esineen hallussapidosta ja hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä. Rikokset tapahtuivat Kankaanpäässä elokuussa 2014.

Kyseessä oli grillin edustalla tapahtunut tappelu. Satakunnan käräjäoikeuden mukaan tilanne oli saanut alkunsa toisen miehen hyökättyä nyt terrorismirikoksesta epäiltynä olevan miehen kimppuun. Käräjäoikeuden mukaan miehellä oli ollut oikeus puolustaa itseään, mutta hän ei olisi saanut käyttää tilanteessa taskussaan ollutta raskasta nyrkkirautaa.

Mies tuomittiin samana vuonna myös näpistyksestä 25 päiväsakkoon. Käräjäoikeuden mukaan hän oli anastanut kaupasta Kankaanpäässä noin 300 euron arvoisen videokameran.