Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusiutuvien energialähteiden tuotanto antoi viime vuonna pontta ympäristöliiketoiminnalle

Suomen ympäristöliiketoiminnan liikevaihto nousi viime vuonna 43 miljardiin euroon, kertoo Tilastokeskus. Arvonlisäys oli yli 16 miljardia euroa, mikä on kahdeksan prosenttia koko kansantalouden arvonlisäyksestä.

Ympäristöliiketoiminnan kasvulle on antanut pontta erityisesti teollisuus, jossa kasvua on tuonut uusiutuvien energialähteiden tuotannon lisääntyminen. Teollisuudessa ympäristöliiketoiminnan liikevaihto nousi kuusi prosenttia toissa vuodesta.

Tilastokeskus huomauttaa, että koko kansantalouteen verrattuna teollisuuden ympäristöliiketoiminnan kasvu koronavuonna 2020 on merkille pantavaa, sillä kokonaisuudessaan teollisuuden tuotos laski selvästi.

Suurin ympäristöliiketoiminnan toimiala on kuitenkin rakentaminen. Rakentamisen ympäristöliiketoiminta koostuu pääosin energiatehokkaista ratkaisuista.

Ympäristöliiketoiminnan liikevaihdosta 85 prosenttia liittyi viime vuonna luonnonvarojen hallintaan ja loput 15 prosenttia ympäristönsuojeluun.

Energiavarojen hallinta suurin tuoteluokka

Selvästi suurin ympäristöliiketoiminnan tuoteluokka oli energiavarojen hallinta lähes 24 miljardin euron liikevaihdolla. Energiavarojen hallinta käsittää energiantuotantoa uusiutuvista luonnonvaroista sekä toimintaa, joka liittyy energiansäästöön.

Seuraavaksi suurimmat tuoteluokat olivat mineraalivarojen hallinta sekä jätevesihuolto. Mineraalivarojen hallinta koostuu pääosin kierrätysmetallin käyttöön liittyvästä liiketoiminnasta.