Euroopan lääkevirasto suosittelee Pfizerin koronarokotetta 5–11-vuotiaille – asian käsittely valmistui arvioitua nopeammin

Ennen rokotusten aloittamista Euroopan komission täytyy vielä myöntää rokotteelle myyntilupa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Euroopan lääkevirasto (EMA) on tänään päättänyt suositella Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen antamista 5–11-vuotiaille lapsille.

Rokotukset eivät kuitenkaan käynnisty välittömästi EMA:n päätöksen jälkeen. Ennen rokotusten aloittamista Euroopan komission täytyy vielä myöntää rokotteelle myyntilupa EMA:n suosituksesta.

Suomessa tehdään tämän jälkeen omat valmistelut asiassa. Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) valmistelee asiasta kannanoton Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL), joka puolestaan tekee esityksen sosiaali- ja terveysministeriölle. KRAR pohtii lasten rokottamista kokouksessaan ensi keskiviikkona.

EMA:n käsittely rokotteen suosituksesta 5–11-vuotiaille vei ennakoitua vähemmän aikaa. EMA aloitti käsittelyn lokakuussa, jolloin virasto arvioi, että käsittely voisi kestää parikin kuukautta. Myös THL arvioi marraskuun alussa, että EMA voisi antaa suosituksensa joulukuussa.

EMA valvoo lääkevalmisteita EU:ssa ja Euroopan talousalueella Etassa. EMA hyväksyi Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen antamisen 12–15-vuotiaille tämän vuoden toukokuussa.

Alle 12-vuotiaiden rokotussuosituksia on jo valmisteltu Suomessa

Ylilääkäri Hanna Nohynek THL:stä kertoi marraskuun alussa, että alle 12-vuotiaiden lasten rokotussuosituksia valmisteltiin Suomessa jo tuolloin. Nohynekin mukaan lupaprosessin lisäksi Suomessa tarvitaan vielä mahdollisesti asetusmuutos ja lapsille erikseen räätälöityjä rokotteita.

Valtioneuvoston koronarokotuksia koskevassa asetuksessa puhutaan eri ikäryhmien rokotusjärjestyksestä, mutta lapsia siinä ei mainita lainkaan.

– Ymmärrykseni mukaan ajatuksena on ollut, että asetus siivottaisiin niin, että siinä ei ole erikseen ikäryhmiä mainittuna, Nohynek sanoi tuolloin STT:lle.

Alle 12-vuotiaille tarkoitettu rokote on hankittava erillisenä, sillä se sisältää yhden kolmasosan (10 mikrogrammaa) nyt saatavilla olevien rokotteiden antigeenimäärästä. Alle 12-vuotiaille suunnattujen rokotteiden hankkimisesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Pfizerin ja Biontechin mukaan niiden rokote tuottaa tehokkaan immuunivasteen lapsille.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka