Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HKScan maltillisti näkymiään tälle vuodelle

Elintarvikekonserni HKScan on alentanut liiketuloksensa näkymiä tälle vuodelle.

Konserni arvioi, että liiketulos on tänä vuonna viime vuoden tasolla. Aiemmin se oli arvioinut, että liiketulos paranee viime vuodesta, jolloin vertailukelpoinen liiketulos oli 17 miljoonaa euroa.

Näkymien muutos on HKScanin mukaan seurausta nopeasti kiihtyneestä kustannusinflaatiosta. Lisäksi Tanskassa lintuinfluenssatilanne on pitkittänyt viennin käynnistymistä EU:n ulkopuolelle arvioitua pidempään, millä on konsernin mukaan selvä negatiivinen vaikutus liiketoiminnan kannattavuuteen. Baltiassa liiketoiminnan tehokkuutta häiritsee koronatilanne.

Suomen ja Ruotsin markkinoilla HKScan ennakoi hyvän tuloskehityksen jatkuvan loppuvuoden aikana.