Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi uusnatsiaktiivin perjantaina elinkautiseen vankeuteen murhasta ja muista rikoksista, kertoo Helsingin Sanomat. Myös murhan uhri oli uusnatsiaktiivi.
29-vuotias Samuli Petteri Matilainen myönsi poliisikuulusteluissa olleensa mustasukkainen. Uhri tapaili naista, jonka kanssa tuomittu oli aikaisemmin seurustellut jonkin aikaa ja jota kohtaan hänellä naisen mukaan oli pakkomielle.
Uhri murhattiin naisen omakotitalossa, jonka erillisissä tiloissa tuomittu asui naisen vuokralaisena.
Tuomittu löi uhria puukolla ainakin viisikymmentä kertaa. Uhrilla oli pisto- ja viiltohaavoja muun muassa pään, kaulan, hartioiden ja rintakehän alueella.
Mies kiisti, että kyseessä olisi ollut murha.
Käräjäoikeus määräsi miehen mielitilatutkimukseen tämän omasta pyynnöstä. Sen perusteella oikeus päätti, että mies oli teon aikaan syyntakeinen eli hän oli ymmärtänyt tekonsa ja sen merkityksen.
Tuomittu määrättiin maksamaan uhrin vanhemmille noin 20 000 euroa kärsimyksestä sekä tilapäisestä haitasta. Tapahtumien keskelle joutunut nainen saa 2 000 euron kärsimyskorvaukset.
Sekä tuomittu että uhri olivat HS:n tietojen mukaan aktiiveja korkeimman oikeuden lakkauttamassa uusnatsijärjestössä Pohjoismaisessa vastarintaliikkeessä.