Yhdysvalloissa pörssi avautui ennätyslukemissa teknologiafirmojen tulosten julkistuksen edellä

Muun muassa Twitterin odotetaan julkistavan tuloksensa myöhään tiistaina Suomen aikaa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa New Yorkin Wall Streetillä pörssi aukesi tiistaina ennätyskorkeissa lukemissa sijoittajien odottaessa suurten teknologiafirmojen Microsoftin , Twitterin ja Googlen emoyhtiö Alphabetin tulosten julkistuksia.

Suuryhtiöt julkaisevat tuloksensa myöhään tänään Suomen aikaa pörssin sulkeuduttua. Markkinoiden luottamusta teknologia-alaan nostattivat Facebookin aiemmin julkistama 9 miljardin dollarin tulos kolmannella vuosineljänneksellä sekä autovalmistaja Teslan arvon nousu yli tuhanteen miljardiin dollariin.

Pörssipäivän kaupankäynti oli nousujohteista muuallakin. Indeksit näyttivät vihreää niin Helsingissä, Lontoossa kuin Tokiossakin. Helsingissä yleisindeksi OMX Helsinki PI oli kaupankäynnin sulkeuduttua 0,18 prosenttia plussan puolella. Teollisuustuotteiden indeksissä kasvua oli 2,44 prosenttia.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka