Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronan runtelema Finnair tarpoo yhä raskaasti tappiolla – tulos jäämässä miinukselle myös ensi vuoden alkupuoliskolla

Lentoyhtiö Finnairin heinä-syyskuun tulosluvut olivat yhä karua kertomaa. Vertailukelpoinen liiketulos oli 109,1 miljoonaa euroa tappiolla.

Toimitusjohtaja Topi Mannerin mukaan koronapandemian negatiivinen vaikutus jatkui, minkä vuoksi Finnairin matkustajamäärä ja liikevaihto pysyivät huomattavasti pandemiaa edeltänyttä aikaa matalammalla tasolla ja tulos oli yhä raskaasti tappiollinen.

Myönteistä kuitenkin oli, että Finnairin vertailukelpoinen liiketappio pieneni lähes 60 miljoonalla eurolla vuoden takaisesta. Lisäksi yhtiön operatiivinen kassavirta kääntyi heinä-syyskuussa positiiviseksi ensi kertaa sitten vuoden 2019 lopun.

Liikevaihtoa Finnair teki kolmannen vuosineljänneksen aikana 199,4 miljoonaa euroa. Liikevaihto suunnilleen kaksinkertaistui viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Patoutunut kysyntä ja rokotekattavuuden kasvu alkoivat Mannerin mukaan näkyä varaustilanteen kohenemisena erityisesti syyskuusta alkaen.

– Olemme kuitenkin vielä kaukana pandemiaa edeltävistä matkustajaluvuista, sillä päämarkkina-alueemme Aasia on edelleen pitkälti suljettu kansainväliseltä matkustamiselta, ja Yhdysvallatkin avautuu vasta 8. marraskuuta, Manner sanoo osavuosikatsauksessa.

Ensi vuoden jälkipuolisko voisi olla lähempänä normaalia

Finnairin uuden ohjeistuksen mukaan matkustusrajoitukset heikentävät yhä kysyntää erityisesti Aasiassa. Yhtiö ennakoi Aasian avautuvan matkustajille merkittävämmin ensi vuoden alussa lukuun ottamatta Kiinaa, joka avautuu vasta ensi vuoden ensimmäisen puoliskon jälkeen.

Finnair odottaa, että ensi vuoden jälkipuolisko voisi olla toimintaympäristönä lähempänä pandemiaa edeltänyttä aikaa. Vuoden 2019 liikenteen taso saavutetaan vuonna 2023, yhtiö uskoo.

Vuoden loppuneljänneksellä Finnairin vertailukelpoinen liiketappio on yhtiön arvion mukaan samaa suuruusluokkaa kuin heinä-syyskuussa, vaikka liikevaihdon odotetaan kasvavan asteittain.

Aasian hitaan elpymisen vuoksi Finnair arvioi, että vertailukelpoinen liiketulos pysyy tappiollisena myös vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon ajan.