Kuuba hakee WHO:n hyväksyntää omille koronarokotteilleen

Kuuba on rokottanut myös lapsia omalla rokotteellaan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kuuba kertoo hakevansa Maailman terveysjärjestön WHO:n käyttölupaa kahdelle paikalliselle koronavirusrokotteelle. Maa toivoo voivansa myydä kuubalaisia Abdala ja Soberana 02 -rokotteita ympäri maailman.

WHO:n asiantuntijat aloittavat rokotteiden arvioinnin torstaina. Asiantuntijat arvioivat niin rokotteiden tehokkuutta kuin turvallisuuttakin.

Kuubalaisrokotteet ovat ensimmäiset Latinalaisessa Amerikassa kehitetyt koronarokotteet. Kuubalaistutkimusten mukaan niiden teho koronaoireiden estämisessä on yli 90 prosenttia.

Kuuba on käyttänyt omia rokotteitaan jo kansalaistensa rokottamiseen kiinalaisen Sinopharmin rokotteen ohessa, vaikka niitä ei olekaan vielä arvioitu kansainvälisesti. Kuuban väestöstä reilut 38 prosenttia on saanut kaikki rokoteannokset.

Kuubalaisrokotteiden etuna on se, että niitä ei tarvitse säilyttää erittäin kylmässä, vaan jääkaappilämpötila riittää.

Muutamat maat kuten Argentiina ja Meksiko ovat jo osoittaneet kiinnostusta kuubalaisrokotteita kohtaan, ja Kuuban läheinen liittolainen Venezuela on tehnyt sopimusten rokotteiden hankinnasta. Iran on jo aloittanut Soberana 02 -rokotteen valmistamisen.

Kuuban valtiollisen lääkeorganisaation BioCubaFarman edustajan Rolando Perezin mukaan rokotteiden myymiseen muille maille ei tarvita välttämättä WHO:n hyväksyntää, mutta se helpottaisi niiden saamista kaupaksi.

Vuosikymmeniä Yhdysvaltain asettamassa kauppasaarrossa olleella Kuuballa on vahva lääketeollisuus ja pitkät perinteet omien rokotteidensa valmistamisessa, ja lähes 80 prosenttia maassa käytettävistä rokotteista tehdään paikallisesti.

Kuubassa on kirjattu pandemian aikana yli 768 000 koronatartuntaa ja reilut 6 500 virukseen liittyvää kuolemaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka