Uusien koronatapausten määrä on pysynyt Suomessa lähes samalla tasolla verrattuna edelliseen viikkoon, kerrottiin torstaiaamuna sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).
– Torstaina tullaan raportoimaan 865 uutta koronatartuntaa. Ilmaantuvuusluku on 14 vuorokauden ajalta 185 sataatuhatta ihmistä kohden, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Otto Helve kertoi torstaiaamun tiedotustilaisuudessa.
Viime viikolla 32 uusia tapauksia todettiin yhteensä 5 163, kun edeltävällä viikolla tapauksia todettiin 5 072. Koronatartunnat leviävät tällä hetkellä erityisesti rokottamattomien nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Helven mukaan tartuntoja on alkanut näkyä myös muissa ikäryhmissä.
Johtaja Pasi Pohjola STM:stä totesi tiedotustilaisuudessa, että sosiaali- ja terveysministeriö on lähettämässä ohjauskirjeen tapahtumarajoituksista alueviranomaisille nopealla aikataululla. Hänen mukaansa kirjeestä tullaan kuulemaan "lähihetkinä".
Pohjola sanoi, että ministeriö pyrkii ohjauksella mahdollistamaan nykyistä lievemmät rajoitukset pääkaupunkiseudun yleisötapahtumiin. Hänen mukaansa alueviranomaisia ohjataan tekemään päätöksiä, joissa huomioidaan yksittäisen tapahtuman muodostama riski koronatartunnoille. Riskiarvion olisi määrä mahdollistaa nykyistä väljemmät rajoitustoimet yleisötapahtumissa. Tämän enempää Pohjola ei ohjauskirjeen sisältöä etukäteen avaa.
Helve kertoi, että torstaina saavutetaan toisen koronarokoteannoksen osalta 50 prosentin kattavuus koko rokotettavassa väestössä.
Tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös, että 12–15-vuotiaiden rokotukset edistyvät nopeasti. Helve sanoi, että ikäryhmässä valtaosa voi saada ensimmäisen rokoteannoksen elokuun loppuun mennessä. 12–15-vuotiaiden rokotuksia annetaan kouluissa ja rokotuspisteissä.
Koronatestejä tehtiin viime viikolla valtakunnallisesti noin 142 000, joista positiivisten näytteiden osuus oli 3,6 prosenttia.
Koko maassa 52 prosentissa tapauksista tartunnanlähde saatiin selvitettyä. Jäljitystä kuormittavat kasvaneet tartuntamäärät ja henkilöstöpula. Jäljittäjät eivät aina saa tartunnan saaneilta ja altistuneilta kaikkia tarvittavia tietoja muista mahdollisesti altistuneista.
Viime viikolla karanteeniin asetettiin Suomessa 12 108 henkilöä, eli yli 2 200 henkilöä enemmän kuin edeltävällä viikolla. Uusista tartunnoista noin neljännes todettiin henkilöillä, jotka olivat jo karanteenissa.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitävät torstaina koronatilannekatsauksen kello 10 alkaen.
Tilannekatsauksessa käsitellään tauti- ja rokotustilannetta sekä koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa ja kansainvälisesti. Lisäksi kuullaan katsaus muuntuneista koronaviruksista eli virusvarianteista.
Tilannekatsauksessa ovat puhumassa strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä, ylilääkäri Otto Helve THL:stä ja virusopin professori Ilkka Julkunen Turun yliopistosta. Lisäksi kysymyksiin ovat vastaamassa osastopäällikkö Taneli Puumalainen ja johtaja Pasi Pohjola STM:stä sekä johtava asiantuntija Mia Kontio THL:stä.
Suoraa lähetystä pääsee seuraamaan jutun yläpuolelta.