Myanmarissa käyttöön liikkumisrajoituksia Thaimaan rajan tuntumassa – Thaimaassa päiväkohtainen ennätys koronatartunnoissa

STT–AFP

Myanmar on torstaina päättänyt liikkumisrajoituksista Thaimaan vastaisella rajalla sijaitseville alueille, jotta koronaviruksen deltamuunnosta ei leviäisi maahan enempää.

Tällä viikolla ainakin 21 deltamuunnoksen aiheuttamaa koronatartuntaa on todettu myanmarilaisilla, jotka ovat palanneet kotiin töistä deltamuunnoksen piinaamasta Thaimaasta, terveysviranomaiset kertovat.

Myanmarin pääministerin mukaan rajoitukset estävät liikennettä molempiin suuntiin rajan yli sekä ihmisten liikkumista rajan tuntumassa sijaitsevien alueiden välillä.

Thaimaassa kirjattiin torstaina yli 17 600 uutta koronatartuntaa, mikä on maan korkein päiväkohtainen lukema koko pandemian aikana, kertoo Guardian .

Pahenevan koronatilanteen vuoksi Bangkokissa sijaitsevan Don Muangin lentokentän rahtihalli muutettiin väliaikaiseksi sairaalaksi lievää koronaviruksen aiheuttamaa tautia sairastaville. Sairaalassa on noin 1 800 vuodepaikkaa, kertoo Guardian .

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka