Rönsyjä karsinut OP hakee kasvua pääkaupunkiseudulla – tulos tuplaantui keväällä, pankkien yhdistymiset jatkuvat

Myös vuoden ensimmäisellä neljänneksellä OP kertoi tuloksen suurin piirtein tuplaantuneen. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Finanssikonserni OP-ryhmän tulos ennen veroja huhti–kesäkuussa lähes kaksinkertaistui.

Tulos oli 296 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla oli 158 miljoonaa. Myös vuoden ensimmäisellä neljänneksellä OP kertoi tuloksen suurin piirtein tuplaantuneen.

Pääjohtaja Timo Ritakallion mukaan erinomainen tulos on osaltaan osoitus siitä, että pankki- ja vakuutusliiketoimintaan keskittyvä strategia toimii.

Konserni on viime vuosina luopunut monista Ritakallion edeltäjän Reijo Karhisen aikana lanseeratuista avauksista. Viimeksi alkukuusta ryhmä kertoi, että Pohjola Vakuutus myy sairaalaliiketoimintansa Pihlajalinnalle .

Ritakallio ei lähtenyt tiedotustilaisuudessa arvioimaan kysymystä, oliko uusille liiketoiminta-alueille levittäytyminen aikanaan virhe.

– Kyllä meille vielä markkinassa kasvun mahdollisuuksia riittää ja sen takia keskitymme niihin asioihin, joita osaamme parhaiten, hän sanoi.

Osakesäästötili yhä arvoitus

Ritakallion mukaan ryhmällä on kasvun varaa ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa sen markkinaosuus on selvästi valtakunnallista tasoa alempi. OP on valtakunnallisesti markkinajohtaja muun muassa asuntolainoissa ja talletuksissa.

– Näemme, että tällä kasvumarkkinalla meillä on kuluttajien ja pk-yritysten vähittäispankkitoiminnassa paljon kasvun varaa tulla samoille tasoille, missä olemme ympäri Suomea, hän sanoi.

Tuotealueena kasvun varaa pääjohtaja näki myös sijoituspalveluissa, joiden käyttäjien määrä on lisääntynyt myös OP:lla. Hän ei kuitenkaan antanut arviota siitä, milloin monesti viivästynyt osakesäästötili saadaan viimein ryhmän asiakkaiden käyttöön.

– En ala mitään päivämääriä sanomaan, mutta voin sanoa, että olemme hyvin loppusuoralla ja tiedotamme sitten, kun asia on valmis.

Pankkeja yhdistyy Helsinkiä myöden

Ritakallio sanoi tiedotustilaisuudessa, että hyvän tuloksen takana oli suurelta osin asiakasliiketoiminnan hyvä kehitys. Koko alkuvuoden aikana sen parissa nähtiin kuuden prosentin kasvua.

Toisen vuosineljänneksen aikana tuotot kasvoivat vajaalla kahdeksalla prosentilla 881 miljoonaan euroon. Kulut nousivat suhteessa vähemmän 484 miljoonaan euroon.

– Asiakasliiketoiminnan tuotoista vakuutuskate ja nettopalkkiotuotot kasvoivat. Lisäksi tulosta kasvatti saamisten arvonalentumisten lasku, ryhmä kertoo osavuosikatsauksessaan.

Konserni antoi kesäkuussa positiivisen tulosvaroituksen, jossa se kertoi odottavansa koko vuoden tuloksen yltävän vähintään viime vuoden tasolle, kun sitä ennen konserni oli arvioinut tuloksen jäävän viime vuoden vauhdista.

OP on aiemmin kertonut pankkien yhdistymisistä, ja Ritakallion mukaan trendi jatkuu. Suuri fuusio on menossa syrjäseutujen ohella pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla.

Pääjohtajan mukaan osuuspankkien määrä tulee tähän mennessä päätettyjen fuusioiden myötä laskemaan 121:een vuoden loppuun mennessä, kun viime vuoden lopussa osuuspankkeja oli 137.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka