Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Estonian hylystä löytynyt kaksi aiemmin tuntematonta repeämää

Autolautta Estonian hylystä on tutkimusten yhteydessä löydetty kaksi aiemmin tuntematonta repeämää, vahvistaa Viron onnettomuustutkintaviranomainen ruotsalaiselle uutistoimisto TT:lle.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT :n mukaan repeämät ovat 10–15 metriä pitkiä. On epäselvää, ovatko ne syntyneet uppoamisen yhteydessä vai sen jälkeen.

SVT:n mukaan Ruotsin onnettomuustutkintaviranomaisen edustaja Jonas Bäckstrand vahvistaa, että kyse on ennen tuntemattomista repeämistä.

Bäckstrand pitää havaintoa mielenkiintoisena, mutta varoittaa ylitulkitsemisen riskistä ennen kuin kokonaiskuva on muodostettu.

– Siksi haluamme olla johtopäätösten tekemisessä varovaisia, ennen kuin asiantuntijamme ovat koonneet tiedot, Bäckstrand sanoo.

Estonian hylyllä on tehty uusia tutkimussukelluksia perjantaista lähtien.

Uusiin tutkimuksiin päädyttiin sen jälkeen, kun tv-dokumentissa esitettiin viime vuonna kuvia hylyssä olevasta repeämästä.

Autolautta Estonia upposi Itämerellä syyskuussa 1994. Onnettomuudessa kuoli 852 ihmistä.