Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla esittää, että Suomen pitäisi uudistaa tutkimusta ja tuotekehittelyä koskeva verohuojennusmallinsa pysyväksi ja koskemaan laajemmin yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaa.
Etlan tuoreen muistion mukaan kansainvälinen tutkimus antaa näyttöä siitä, että t&k-verotuet lisäävät sekä tutkimus- ja kehityspanostuksia että patentointia. Enemmän tukea tarjoavissa maissa yritykset investoivat enemmän tutkimukseen ja kehitykseen suhteessa bruttokansantuotteeseen.
– Kansainvälisen tutkimuksen ja aineistoanalyysimme perusteella myös Suomessa olisi syytä ottaa käyttöön pysyvä t&k-verotukijärjestelmä. Siinä verohuojennukset ulotettaisiin koskemaan laajemmin yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan kustannuksia verrattuna nykyiseen malliin, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski tiedotteessa.
Hänen mukaansa t&k-verohuojennusjärjestelmissä on suuria maakohtaisia eroja niin verotuen asteessa kuin verotukimallin ominaisuuksissakin. T&k-verotukien vaikuttavuus näyttäisi olevan suurinta pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.
Koski arvioi, että isojen monikansallisten yritysten osalta anteliaiden t&k-verokannustimien käyttö näyttäisi johtavan verosuunnitteluun. Tällöin yritykset siirtävät tutkimus- ja kehitystoimintaansa maihin, joissa on niille suotuisimmat t&k-toiminnan verotuskäytännöt.
– Pk-yritysten kohdalla kannustinvaikutus näyttää selvältä, eli t&k-verotuet lisäävät t&k-panostusten lisäksi innovaatiotuotoksia. Tämä viittaa myös siihen, että yrityksen muiden kulujen kirjaaminen t&k-kustannuksiksi ei ole merkittävä ongelma, toteaa Koski.
Nykyisin voimassa määräaikainen huojennus
Suomessa t&k-verotuet olivat käytössä vuosina 2013–2014 toteutetun t&k-verotukikokeilun aikana. Kuluvan vuoden alussa käyttöön otettiin määräaikainen tutkimus- ja kehitysverohuojennus, joka on voimassa vuoteen 2025 asti.
Nykyisessä verohuojennusmallissa yrityksillä on 1,5-kertainen verovähennysoikeus t&k-alihankinnoista. Vähennyksen voi tehdä verotettavista tuloista, ja sen voi saada sellaiseen osaan t&k-kustannuksia, joihin yritys ei ole saanut suoraa tukea.