Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Terrafamen akkukemikaalitehtaan tuotannon ylösajo on alkanut – tehdas on kapasiteetiltaan yksi maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista

Sotkamossa toimivan kaivosyhtiö Terrafamen uuden akkukemikaalitehtaan tuotannon ylösajo on käynnistynyt. Hanke akkukemikaalitehtaan rakentamiseksi on kestänyt yli kaksi vuotta.

Terrafamen mukaan tuotannon aloittamisen ajoitus on hyvä, sillä sähköautojen myynti on voimakkaassa kasvussa. Tänä vuonna sähköautojen myynnin arvioidaan nousevan lähes 50 prosenttia viime vuodesta.

– Voimme olla tyytyväisiä hankkeen valmistumisen ajoituksesta, kun huoli ilmastonmuutoksesta ja erityisesti liikenteen hiilidioksidipäästöistä kasvattaa sähköautojen kysyntää voimakkaasti, arvioi Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia tiedotteessa.

Terrafame teki päätöksen 240 miljoonan euron investoinnista vuonna 2018. Akkukemikaalitehdas on kapasiteetiltaan yksi maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista.

– Nopeasti rakentuvat globaalit akkuarvoketjut tarvitsevat akkumineraaleja, joita Terrafame nyt pystyy asiakkailleen tarjoamaan, kertoo Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.

Ratia muistuttaa, että alkuvaiheessa yhtiön tulevaisuudesta ja menestysmahdollisuuksista esitettiin epäileviä puheenvuoroja.

– Yhtiön kehittäminen on vaatinut aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta systemaattisella toiminnalla tuotanto on saatu toimimaan odotusten mukaisesti ja ympäristöasiat hyvin hallintaan, Ratia sanoo.

Terrafamen mukaan sillä on yhtiönä maailman nikkelintuottajista pienin hiilijalanjälki. Yhtiön tuottaman nikkelisulfaatin hiilijalanjälki on yli 60 prosenttia pienempi kuin nikkelisulfaatin valmistuksessa keskimäärin.

Näkyy pian myös Suomen vientiluvuissa

Ratia arvioi, että akkukemikaalitehtaalla on suuri merkitys koko Suomelle, joka tavoittelee akkuarvoketjuun liittyvästä teollisesta toiminnasta merkittävää uutta kansantalouden veturia.

– Akkukemikaalituotannon myötä Terrafamen toiminta kerrannaisvaikutuksineen tuottaa lähes 20 prosenttia Kainuun bruttokansantuotteesta ja työllistää suoraan ja välillisesti Suomessa kaiken kaikkiaan yli 5 500 ihmistä, Ratia kertoo.

Hänen mukaansa akkukemikaalitehdas näkyy pian selvästi myös Suomen vientiluvuissa.