Suurin osa suomalaisten ajokorteista vanhenee aikaisemmin kuin mitä kortissa lukee, kertoo Iltalehti. Lehden tiedot perustuvat Traficomin äskettäin päivitettyyn Ajokortti-infoon.
Käytännössä kaikki ennen vuotta 2013 myönnetyt ajokortit vanhenevat viimeistään 18.1.2033, vaikka korttiin olisi painettu myöhäisempi ajankohta.
Iltalehden mukan tilanteen syy on vuonna 2013 uudistettu ajokorttilaki, jonka taustalla puolestaan on EU:n ajokorttidirektiivi. Direktiivin myötä ajokorttien ulkomuoto ja voimassaoloaika on muutettu samanlaisiksi kaikissa EU-maissa. Yhtenäistämistä on perusteltu liikenneturvallisuuden parantamisella.
Vuoden 2033 jälkeen henkilöauton ajokortti myönnetään 15 tai 5 vuodeksi kerrallaan riippuen kortin haltijan iästä. Ennen vuoden 2013 lakimuutosta ajokortin uusimista vaadittiin vain ikääntyneiltä kuljettajilta, joten nuorena hankitut kortit ovat saattaneet olla voimassa kerralla jopa 50 vuotta.