Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU seuraa Venäjän lentoreittipäätöksiä, Venäjän mukaan hylkääminen johtuu teknisistä syistä – ainakin kaksi eurooppalaista yhtiötä joutunut perumaan Moskovan-lentonsa

EU:n ulkosuhteista vastaavan Josep Borrellin mukaan unioni seuraa, estääkö Venäjä systemaattisesti Valko-Venäjän ilmatilan kiertäneiden eurooppalaiskoneiden laskeutumisen venäläisille kentille.

Eilen itävaltalainen Austrian Airlines kertoi peruneensa lentonsa Moskovaan, koska Venäjä ei ollut hyväksynyt Valko-Venäjän kiertävää uutta lentoreittiä. Keskiviikkona myös Air France perui Moskovan-lentonsa samasta syystä.

Borrellin mukaan tiedossa ei ole, onko kyse vain yksittäistapauksista vai laajemmasta venäläisviranomaisten toiminnasta, jonka tavoite on saada eurooppalaiset koneet lentämään Valko-Venäjän yli.

Venäjän mukaan Valko-Venäjän kiertävien lentoreittien hylkääminen johtuu puhtaasti teknisistä syistä. Asiaa kommentoineen Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan ilmailuviranomaiset antavat tarvittavat selitykset, mutta päätökset tehtiin hänen mukaansa lentoturvallisuuden varmistamiseksi.

EU:n suosituksesta sen jäsenmaiden lentoyhtiöt eivät toistaiseksi käytä Valko-Venäjän ilmatilaa lennoissaan.

Venäjä: Länsimaiden päätös kieltää lentäminen Valko-Venäjällä vaarantaa turvallisuutta

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova syyttää länsimaita vastuuttomasta toiminnasta Valko-Venäjän lentokiellossa. Zaharova kirjoittaa Facebookissa lännen poliittisen päätöksen vaarantavan lentomatkustajien turvallisuuden.

EU:n suosituksesta sen jäsenmaiden lentoyhtiöt eivät toistaiseksi käytä Valko-Venäjän ilmatilaa lennoissaan. Lisäksi Valko-Venäjän lentoyhtiön Belavian lennot on estetty unionimaihin.

YK:n alainen ilmailujärjestö tutkii Valko-Venäjän Ryanairin koneeseen kohdistamat toimet

YK:n alainen Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on ilmoittanut tutkivansa Valko-Venäjän Ryanairin lentokoneeseen kohdistamat toimet.

Valko-Venäjä määräsi sunnuntaina Ryanairin lennon Ateenasta Vilnaan laskeutumaan Minskiin vedoten pommiuhkaan. Todellisena motiivina pidetään lennolla matkustaneen oppositioaktivistin Raman Pratasevitshin kiinniottoa. Samalla otettiin kiinni tämän naisystävä Sofija Sapega.

ICAO:n lausunnon mukaan on tarpeen muun muassa selvittää, onko jokin sen jäsenmaa rikkonut kansainväliseen ilmailuun liittyvää lainsäädäntöä.

ICAO:lla ei ole valtuuksia määrätä esimerkiksi pakotteita. Niitä ovat Valko-Venäjää vastaan väläyttäneet useat valtiot. Myös kiinni otetun pariskunnan vapauttamista on vaadittu laajalti.

EU on tapauksen vuoksi myös kehottanut EU-maiden lentoyhtiöitä välttämään Valko-Venäjän ilmatilaa ja kaavailee pakotteita Valko-Venäjää kohtaan.

Lukashenka tapaa Putinin Sotshissa

Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukashenka ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat tänään Venäjän Sotshissa. Venäjän hallinto on puolustanut liittolaistaan Lukashenkaa. Kremlin mukaan ei ole syytä epäillä, etteikö Lukashenka puhuisi totta Ryanairin lentoon liittyen.

Kreml kertoi etukäteen, että Putinin ja Lukashenkan on tarkoitus keskustella muun muassa maiden kahdenvälisten suhteiden kehittämisestä, integraation lisäämisestä maiden välillä sekä yhteisistä hankkeista kaupan ja energian saralla.

Venäjällä ja Valko-Venäjällä on laaja valtioliitto, joka kytkee yhteen niiden taloutta ja asevoimia. Putin on halunnut vielä tiukempaa yhteyttä, mutta Lukashenka on vastustanut sitä. Valko-Venäjän entisestään huonontuneet suhteet EU:hun voivat joidenkin arvioiden mukaan vaikuttaa Lukashenkan hallinnon ja Venäjän dynamiikkaan.