Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuntavaaleissa on annettu ennakkoääniä lähes 240 000

Kuntavaaleissa on annettu tähän mennessä ennakkoon vajaat 240 000 ääntä. Toisen äänestyspäivän torstain päättyessä äänioikeuttaan oli käyttänyt noin 5,3 prosenttia äänioikeutetuista.

Äänestysprosentti on noussut yli kymmeneen ainakin Savukoskella, Pellossa, Miehikkälässä, Viitasaarella, Lestijärvellä, Kiuruvedellä ja Kaskisissa.

Ennakkoäänestyspaikkoja on yli 900 esimerkiksi kirjastoissa, kauppakeskuksissa, kunnantaloilla ja oppilaitoksissa. Äänestäminen onnistuu paikoin myös ulkoäänestyspaikoissa.

Ennakkoäänestysaika on tällä kertaa poikkeuksellisen pitkä eli kaksi viikkoa. Ennakkoäänestyspaikan voi valita, mutta varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina 13. kesäkuuta äänestäminen onnistuu vain äänioikeusilmoitukseen merkityssä paikassa.