Vastasyntyneiden nenän limakalvoilla on vähemmän koronaviruksen tarttumisen mahdollistavia reseptoreita kuin aikuisilla

Suomalaistutkimuksessa osoitetaan ensimmäistä kertaa, että koronavirusta soluun kuljettavia reseptoreita on sekä keskosten että täysiaikaisten vastasyntyneiden nenän limakalvoilla selkeästi vähemmän kuin aikuisten. AFP / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis / STT

Vastasyntyneiden nenän limakalvoilla on vähemmän eri koronavirusten, kuten covid-19, tarttumisen mahdollistavia reseptoreita kuin aikuisilla, kertoo Husin Lastentautien tutkimuskeskuksen ja Helsingin yliopiston tuore tutkimus. Tämä saattaa osaltaan selittää, miksi koronatartunnat ovat harvinaisia vastasyntyneillä.

– Tutkimuksemme valaisee osin sitä, miksi vastasyntyneet saavat koronainfektion harvoin ja säästyvät koronatartunnalta usein jopa silloin, kun synnyttävä äiti on siihen sairastunut. Infektion saatuaankin taudinkuva on vastasyntyneillä yleensä lievä. Muihin hengitystievirusinfektioihin he sairastuvat sen sijaan usein vakavammin kuin aikuiset, sanoo lastentautien erikoislääkäri Santtu Heinonen tiedotteessa.

Suomalaistutkimuksessa osoitetaan ensimmäistä kertaa, että koronavirusta soluun kuljettavia reseptoreita on sekä keskosten että täysiaikaisten vastasyntyneiden nenän limakalvoilla selkeästi vähemmän kuin aikuisten.

Aiheuttaakseen tartunnan covid-19 tarvitsee ihmissolun pinnalta sopivan kiinnittymiskohdan, joista tärkeimmiksi ovat osoittautuneet tietyt hengitysteiden limakalvolla olevat reseptorit. Tarttumalla solukalvolla olevaan reseptoriin virus pääsee siirtymään solun sisään lisääntymään ja aiheuttamaan tartunnan.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että isommilla lapsilla covid-19-reseptorien määrä on pienempi kuin aikuisilla. Nyt on suomalaistutkimuksessa ensimmäistä kertaa osoitettu saman asian pitävän paikkansa myös vastasyntyneillä.

Tutkimuksessa verrattiin vastasyntyneiltä ja aikuisilta kerättyjä nenän limakalvonäytteitä.

Tutkimuksessa oli mukana 28 alle yhden vuorokauden ikäistä vastasyntynyttä, joista 17 oli syntynyt täysiaikaisena ja 11 ennenaikaisesti.

Kommentoi

Mainos: Itä-Savo

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut

Ruokapaikka