Yli 20 ihmistä kuoli maastojuoksutapahtumassa Kiinassa

Kiinassa ainakin 20 ihmistä kuoli lauantaina järjestetyssä ultrajuoksutapahtumassa, kertoivat viranomaiset sunnuntaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiinassa 21 ihmistä kuoli lauantaina järjestetyssä ultrajuoksutapahtumassa, kertoivat viranomaiset sunnuntaina.

100 kilometrin pituinen maastojuoksukisa järjestettiin maan luoteisosassa Baiyinin kaupungin lähellä vuoristoisella seudulla.

Viranomaisten mukaan "äärimmäiset sääolosuhteet" iskivät kesken kisan yhden juoksuosuuden, kun alueella alkoi sataa yllättäen rakeita ja jäätävää sadetta.

– Myös tuuli oli kovaa, ja lämpötila laski yllättäen, kuvasi Baiyinin kaupungin pormestari Zhang Xuchen.

Tapahtumien tarkat yksityiskohdat eivät ole vielä tiedossa. Osa kisaajista kärsi ainakin hypotermiasta sään vuoksi. Viranomaiset onnistuivat pelastamaan osan juoksijoista, ja ainakin kahdeksan vietiin sairaalaan saamaan hoitoa lieviin vammoihin.

Yhteensä juoksutapahtumaan osallistui yli 170 ihmistä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka