Hallitus esittää laajennuksia terrorismirikosten rangaistavuuteen.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi rangaistavaksi se, että henkilö hoitaa terroristiryhmän toiminnan kannalta olennaista tehtävää. Olennaiset tehtävät voisivat koskea esimerkiksi terroristiryhmän aseelliseen toimintaan osallistumista, ryhmän toimintavalmiudesta huolehtimista sekä terrorismirikosten tekemiseen kannustavan tai sitä muuten edistävän uskonnollisen tai ideologisen koulutuksen antamista.
Uutena terrorismirikoksena säädettäisiin rangaistavaksi terrorismirikoksiin liittyvä julkinen kehottaminen, jolla kehotettaisiin värväytymään terroristiryhmään tai terrorismirikoksen tekemiseen. Tällaista julkista kehottamista voitaisiin tehdä joukkotiedotusvälinettä tai sosiaalista mediaa käyttäen tai väkijoukossa tai julkisessa tilaisuudessa. Nykysääntelystä poiketen ei edellytettäisi, että kehottamisesta aiheutuu terrorismirikoksen tekemisen vaara.
Lisäksi terrorismirikoksen rahoittaminen ja matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten tulisivat nykyistä laajemmin rangaistaviksi.
Lainsäädäntö on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä 2021.