EU ja Yhdysvallat aloittavat keskustelut teräs- ja alumiinitullikiistan ratkaisemiseksi

EU-komission ja Yhdysvaltojen yhteisen tiedotteen mukaan keskusteluissa pyritään puuttumaan teräksen ja alumiinin maailmanlaajuiseen ylitarjontaan. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT–AFP

Euroopan unioni ja Yhdysvallat aloittavat keskustelut teräs- ja alumiinitullikiistan ratkaisemiseksi. Komission mukaan EU aikoo samalla pidättäytyä lisäämästä vastatoimia, joita se on tehnyt Yhdysvaltojen asettamien teräs- ja alumiinitullien vuoksi.

Keskustelujen aloitusta voi pitää askeleena lähemmäs sopua Yhdysvaltojen edellisen presidentin Donald Trumpin lietsomien kiistelyjen jälkeen.

Vuonna 2018 Trump asetti 25 prosentin tullit teräkselle ja 10 prosentin tullit alumiinille. EU reagoi määräämällä vastatulleja joukolle yhdysvaltalaisia tuotteita, kuten farkuille, moottoripyörille sekä bourbon-viskille.

EU oli alun perin suunnitellut lisäävänsä vastatoimia kesäkuun alussa, mutta nyt aikeesta pidättäydytään, koska jännitteet kauppasuhteissa ovat lieventymässä.

Yhteisiä intressejä

EU-komission ja Yhdysvaltojen yhteisen tiedotteen mukaan keskusteluissa pyritään nyt puuttumaan teräksen ja alumiinin maailmanlaajuiseen ylitarjontaan.

Tiedotteessa todetaan, että Yhdysvallat ja EU-maat ovat liittolaisia ja kumppaneita, joilla on yhteisiä intressejä niin turvallisuuden, demokratian kuin markkinatalouden kannalta.

– Ne (kumppanit) voivat yhdistää voimansa korkeiden standardien edistämiseen, yhteisten huolien ilmaisuun ja asettaa Kiinan kaltaisia maita vastuuseen kauppaa häiritsevästä politiikasta, tiedotteessa sanotaan.

Yhdysvaltojen presidentinvaihdoksen jälkeen on nähty merkkejä transatlanttisen suhteen parantumisesta.

Aiemmin keväällä EU ja Yhdysvallat pääsivät sopuun lentokonejättien tukien takia määrättyjen rangaistustullien jäädyttämisestä. Rangaistustullit liittyivät Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin 16 vuotta jatkuneeseen kiistaan eurooppalaisen Airbusin ja yhdysvaltalaisen Boeingin tuista.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka