Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hallitus esittää Estonian hylyn rauhoittamislain muuttamista väliaikaisesti

Hallitus esittää, että vuonna 1994 uponneen Estonia-autolautan hylyn rauhoittamisesta annettua lakia muutetaan väliaikaisesti.

Hallituksen esityksessä lakiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan viranomaiset voivat ryhtyä laissa tarkoitetulla rauhoitetulla alueella aluksen uppoamista koskeviin tarpeellisiin tutkinta- ja selvitystoimenpiteisiin.

Lakiesityksen tarkoituksena on, että hylyn kyljessä olevien, viime vuoden syksyllä julkaistusta filmimateriaalista ilmenneiden repeämien merkitys aluksen uppoamisen kannalta voidaan asianmukaisesti selvittää. Tutkintatoimet suorittavat pääasiassa Viro ja Ruotsi.

Koska Estonian hylky on merionnettomuuden uhrien viimeinen leposija, lakimuutos olisi väliaikainen. Se olisi voimassa tämän vuoden heinäkuun alusta lähtien vuoden 2024 loppuun.

Myös Ruotsissa ollaan muuttamassa lakia

Tallinnasta Tukholmaan matkalla ollut Estonia upposi syyskuussa 1994. Onnettomuudessa kuoli 852 ihmistä, joista suurin osa oli ruotsalaisia.

Viime vuoden syksyllä esitetyn tv-dokumentin mukaan Estonian hylyn kyljessä on repeämä, josta ei ole aiemmin raportoitu.

Virallisen onnettomuustutkinnan mukaan Estonian uppoamisen syy oli keulavisiirin irtoaminen kovassa merenkäynnissä ja veden tulviminen alukseen. Huhut törmäyksestä toiseen alukseen tai räjähdyksestä ovat eläneet kuitenkin sitkeästi.

Viimesyksyisen tv-dokumentin jälkeen lakia hylyn hautarauhasta ollaan oltu muuttamassa myös Ruotsissa. Lakimuutos mahdollistaisi sen, että viranomaiset voisivat tehdä Estonian uppoamissyytä koskevia uusia tutkimussukelluksia hylyn luona.

Göteborgin käräjäoikeus vapautti helmikuussa kaksi tv-dokumentin tekoon osallistunutta ruotsalaismiestä hautarauhan rikkomista koskevista syytteistä. Oikeuden mukaan miehet rikkoivat lakia hautarauhasta, mutta heitä ei voi tuomita, koska Ruotsi ei voi soveltaa omaa lakiaan kansainvälisellä vesialueella olevaan ulkomaiseen alukseen. Kuvausryhmä teki Estonian hylyllä kuvauksia sukellusrobotilla syksyllä 2019 Saksan lipun alla purjehtivalta alukselta.