Barcelonan koronaturvallisen konsertin järjestäjät: Tapahtumasta ei näytä syntyneen jatkotartuntoja

STT–AFP

Espanjan Barcelonassa viime kuussa pidetystä konsertista ei näytä syntyneen koronatartuntoja, järjestäjät kertovat.

Maaliskuun 27.päivänä järjestetyssä areenakonsertissa testattiin, voiko joukkotapahtumia järjestää koronaturvallisesti.

Osana turvajärjestelyjä kaikille tehtiin konserttipäivänä koronan pikatesti. Negatiivisen testituloksen ohella sisäänpääsyn vaatimuksena oli FPP2-maskin käyttö. Muihin turvatoimiin lukeutui areenan ilmanvaihdon tehostaminen.

Paikallisen Germans Trias i Pujol -sairaalan lääkäri Josep Maria Llibre kertoi tänään pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että osallistujat testattiin kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen eikä näytä siltä, että tartuntoja olisi levinnyt tapahtumassa.

Kuudelta konserttiin osallistuneelta löydettiin kuitenkin koronavirus. Asiantuntijat sanovat olevansa varmoja, että näistä tautitapauksista neljä ei tullut konsertista. Myös kahden lopun tartunnan osalta on hyvin todennäköistä, että niitä ei ole saatu konsertin aikana, totesi virologi Boris Revollo tiistaina.

Yhteensä yleisöä oli tapahtumassa 5 000. Tapahtuman järjestämisestä vastasi joukko musiikki- ja tapahtuma-alan ammattilaisia yhdessä paikallisen sairaalan kanssa. Tapahtumassa esiintyi Espanjan suosituimpiin kuuluva indie-yhtye Love of Lesbian.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka