Poliisi suosittelee vahvasti, ettei Helsingin keskustaan kokoonnuta vappuna

Helsingin poliisi muistuttaa, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto on jatkanut kuuden hengen kokoontumisrajoituksia toukokuun puoleenväliin saakka. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Saara-Miira Kokkonen, Mia Peltola / STT

Poliisi suosittelee vahvasti, ettei Helsingin keskustaan kokoonnuta vappuna.

Helsingin poliisi muistuttaa, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto on jatkanut kuuden hengen kokoontumisrajoituksia toukokuun puoleenväliin saakka. Rajoitukset koskevat yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Lisäksi valtioneuvosto ja Helsingin kaupunki suosittelevat edelleen tapaamisten välttämistä sekä vapun juhlimista lähipiirissä ja etänä, poliisi lisää. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, ettei yksityistilaisuuksia järjestetä.

Helsingin poliisin ylikomisario Seppo Kujala kertoo poliisin valvovan vapun yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

– Viime vuonna kaupunkilaiset kantoivat hienosti vastuunsa, ja samaa odotamme myös tänä vuonna, Kujala sanoo tiedotteessa.

Poliisi myös toivoo vanhempien muistuttavan nuoria, etteivät nämäkään kokoonnu suurissa ryhmissä julkisilla paikoilla.

Helsingin poliisi kertoo tarkemmin vapun valvonnasta torstaina.

Partioita tavallista enemmän liikkeellä

Koronaturvallisesta vapusta muistuttavat myös Turun kaupunki yhteistyössä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, alueen korkeakoulujen, Turun ylioppilaskyläsäätiön sekä poliisin kanssa.

Turussa ja muualla Varsinais-Suomessa ei suositella yli kuuden hengen yksityistilaisuuksia. Lisäksi sisätiloissa tai ulkotiloissa järjestettäviin yleisötapahtumiin voi osallistua korkeintaan kuusi ihmistä. Rajoitukset ovat voimassa toukokuun puoleenväliin.

Lounais-Suomen poliisi muistuttaa, ettei perinteisillä vappukokoontumispaikoilla ole tänä vuonna ohjelmaa eikä niille ole syytä mennä pienemmälläkään porukalla.

– Poliisin vahva suositus on, että keskustoihin tai puistoihin ei tule kokoontua vappuna, sanoo ylikomisario Stephan Sundqvist Lounais-Suomen poliisista.

Sundqvist kehuu Kujalan tavoin sitä, että viime vuonna ihmiset ilahduttavasti noudattivat ohjeistuksia ja viettivät vappua vastuullisesti.

– Pystymme siihen yhdessä tänäkin vuonna, Sundqvist kannustaa.

Vappuna Lounais-Suomessa partioi selvästi enemmän poliiseja kuin tavanomaisena viikonloppuna. Näkyvää valvontaa tehdään poliisin mukaan kaikissa alueen taajamissa. Poliisi valvoo paitsi yleistä järjestystä ja turvallisuutta myös kokoontumis- ja ravintolarajoitusten noudattamista.

– Lisäksi kiinnitämme erityistä huomiota nuorten päihteidenkäyttöön, ylikomisario sanoo.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka