Iran vapautti haltuunottamansa eteläkorealaisen tankkerin

Iranin vallankumouskaartin joukot olivat ottaneet Hankuk Chemi -tankkerin haltuunsa tammikuun alussa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Iran vapautti haltuunottamansa Etelä-Korean lipun alla purjehtivan tankkerin perjantaina, kertoi Etelä-Korean ulkoministeriö. Iranin vallankumouskaartin joukot olivat ottaneet Hankuk Chemi -tankkerin haltuunsa tammikuun alussa.

Säiliöaluksessa oli 20 hengen miehistö. Kapteenia lukuun ottamatta muu miehistö sai luvan lähteä Iranista helmikuussa, mutta suurin osa heistä päätti jäädä alukselle.

Takavarikoinnin yhteydessä Iran syytti, että tankkeri oli rikkonut meriympäristölainsäädäntöä toistuvasti.

Moni taho on arvioinut, että aluksen haltuunotto liittyi Iranin öljyvarojen jäädytykseen. Iran on halunnut Etelä-Korean vapauttavan miljardeja dollareita Iranin varoja, jotka Etelä-Korea pidätti Yhdysvaltain asettamien pakotteiden vuoksi. Pakotteiden syy on Iranin ydinohjelma.

Etelä-Korean ulkoministeriö ei maininnut varoja perjantain lausunnossaan.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka