Helpotuksen huokaus pääsi varmaan monen suusta maanantaina iltapäivällä, kun Suezin kanavan lähes viikon päivät tukkinut Ever Given -konttialus saatiin irti.
– Suezin kanavaa hallinnoivan viraston johtaja amiraali Osama Rabie on ilmoittanut, että laivaliikenne kanavassa on alkanut uudelleen, virasto sanoi lausunnossaan.
Televisiokuvissa näkyi ja kuului, kuinka hinaajien miehistöt soittivat juhlatunnelmissa sumutorvia, kun Ever Given irtosi kanavan rantapenkereiltä.
Lähes viikon kestänyt sulku Suezin kanavan laivaliikenteessä on kerännyt yhteensä yli 400 alusta Välimeren ja Punaisenmeren päätyihin.
Aiemmin on arveltu, että laivaliikenteen suman purkamisessa kestää noin kolme ja puoli päivää siitä, kun Ever Given on saatu taas vesille.
Kanavaa hallinnoivan viraston mukaan Egypti on menettänyt arviolta 12–14 miljoonaa dollaria jokaiselta päivältä, jolloin kanava oli suljettuna liikenteeltä.
Osa laivoista lähti kiertämään Afrikan eteläkärjen kautta
Punaisenmeren ja Välimeren yhdistävä Suezin kanava on yksi maailman meriliikenteen tärkeimmistä kuljetusväylistä, koska se lyhentää merkittävästi Euroopan ja Aasian välistä merimatkaa. Afrikan eteläkärjen kiertäminen pidentää matkaa jopa kahdella viikolla.
Raakaöljyn ohella Suezin läpi kulkee etenkin kulutustavaroita ja teollisuuden käyttämiä komponentteja.
Osa laivoista lähti tukkiutumisen vuoksi tekemään matkaa Afrikan eteläkärjen kautta.