Suezin kanavan tukkivan laivan irrottaminen voi kestää pahimmillaan viikkoja

Satelliittikuvasta näkyy, kuinka alus on poikittain Suezin kanavassa. . AFP. / LEHTIKUVA

STT–AFP

Suezin kanavan tukkivan rahtialuksen irrottaminen voi hollantilaisen meripelastusyhtiön mukaan kestää pahimmillaan jopa viikkoja.

– Kyseessä on niin sanoakseni todella suuri rannalle ajautunut valas, kiteytti apuun kutsutun Smit Salvage -yhtiön johtaja Peter Berdowski hollantilaisen uutiskanavan haastattelussa.

– Selvitämme parhaillaan, kuinka paljon öljyä tai vettä siinä on. Nämä ovat monimutkaisia laskutoimituksia. En halua lähteä arvailemaan, mutta tässä voi kestää päiviä tai jopa viikkoja, Berdowski sanoi.

Smit Salvage on aikaisemmin osallistunut muun muassa karille ajaneen Costa Concordia -risteilyaluksen ja uponneen venäläisen ydinsukellusveneen Kurskin pelastustöihin.

Aluksen omistava japanilaisyhtiö myönsi torstaina, että aluksen irrottaminen on osoittautunut hankalaksi.

– Yhdessä paikallisten viranomaisten ja laivan hallinnointiyhtiön kanssa yritämme saada sen irti, mutta se on äärimmäisen vaikeaa, Shoei Kisen Kaisha -yhtiö kertoi verkkosivuillaan.

Yhtiö pahoitteli tilanteen aiheuttamaa häiriötä laivaliikenteelle.

Suuret vaikutukset konttiliikenteelle

Suezin kanavaa hallinnoivat egyptiläisviranomaiset kertoivat torstaina, että liikenne kanavassa on keskeytetty toistaiseksi, ja kanavaan pyrkivät laivat ovat edelleen odotusalueilla.

Panaman lipun alla purjehtiva ja taiwanilaisyhtiön liikennöimä 400-metrinen Ever Given -alus ajautui tiistaina kanavassa poikittain ja jäi pohjaan kiinni. Poikittain ajautumisen on kerrottu johtuneen hiekkamyrskystä.

Suezin kanava on yksi maailman tärkeimmistä merireiteistä, ja sen kautta kulkee noin 10 prosenttia maailman merirahdista. Viime vuonna kanavan läpi kulki lähes 19 000 alusta.

Kanava lyhentää huomattavasti merimatkaa Itä-Aasiasta ja Persianlahdelta Eurooppaan, koska sen avulla laivat välttyvät Afrikan kiertämiseltä. Esimerkiksi maailman vilkkaimpiin satamiin kuuluvien Singaporen ja Rotterdamin välinen matka on Suezin kanavan ansiosta jopa kaksi viikkoa nopeampi.

Kanavan tukkeutumisella voi olla maailman konttiliikenteelle suuria kerrannaisvaikutuksia, jotka voivat näkyä jopa kuukausien ajan.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka