Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tämän vuoden äitiyspakkauksessa vastuullisuuteen panostettu aiempaa enemmän – yli 70 vuoden ajan kaikille äideille jaettu pakkaus heijastelee aikaansa

Kela on julkaissut uuden äitiyspakkauksen . Tämän vuoden pakkauksessa on yhteensä 50 tuotetta vauvaperheelle.

Uutena tuotteena pakkauksessa on helposti yhdisteltävä kolmen vaatteen setti. Vaatteiden värit vaihtelevat neutraalin vaaleasta väri-iloitteleviin luontokuoseihin.

Pakkauksessa on nyt ensimmäistä kertaa mukana silikoninen ruokakaukalo, minkä lisäksi pakkauksesta löytyy myös perinteinen ruokalappu. Sideharsoliinojen määrää on lisätty ja värillisiin kuoseihin panostettu.

Tällä kertaa pakkauksessa ei ole mukana aiemmilta vuosilta tuttuja vanuhaalaria, vilttiä eikä kuumemittaria.

Äitiyspakkaus on pysynyt sisällöltään perinteisenä. Se on alkuajoistaan lähtien sisältänyt vauvan vaatteiden ja tarvikkeiden lisäksi esimerkiksi hygieniatuotteita.

Äitiyspakkauksella pitkä historia

Suomessa tuoreille äideille jaettavan äitiyspakkauksen historia ulottuu yli 80 vuoden taakse. Alkuaikoina sen välittämisestä huolehtivat sosiaalihallitus (nykyinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja Valtion hankintakeskus, kunnes vuonna 1994 kuvaan astui Kela.

Varhaisten vuosien äitiyspaketti sisälsi paitoja, flanellinuttuja ja kangasvaippoja lapselle. Äiti sai lakanoita, pyyhkeitä ja sideharsoa. Pula-aikana tuotteet olivat kallisarvoisia, ja sota-aikoina paketista löytyi paperisia tuotteita.

Ensimmäisen kerran paketti jaettiin vuonna 1938 edellisvuonna säädetyn äitiysavustuslain jälkeen. Aluksi äitiyspakkaus jaettiin vain vähävaraisille perheille. Vuodesta 1949 alkaen pakkaus on jaettu kaikille suomalaisäideille tulotasosta riippumatta.

Alkuvuosina pakkauksen sisältämät tekstiilit olivat pääosin valkoisia.

– Sitten 70-luvulla, kun muutenkin tuli väriä vaatteisiin, pakkauskin muuttui värikkääksi, kertoo Kelan etuuspäällikkö Johanna Aholainen.

Kulloinenkin vuosikymmen ja sen aikainen yhteiskunta on heijastunut omalla tavallaan äitiyspakkauksen sisältöön. Esimerkiksi kondomeja ja terveyssiteitä äitiyspakkauksen mukana on annettu jo kymmeniä vuosia, 2000-luvun alussa pakettiin tuli mukaan liukuvoide. 1980-luvulle saakka pakkaukseen kuului muun muassa emalinen pesuvati vauvan kylpyhetkiä varten.

Toiveena ruokalappu, vai viinipullo ja korvatulpat?

Nykyään paketin sisältöön vaikuttavat myös äitien, isien ja vaikka isovanhempien sekä muiden kiinnostuneiden ehdotukset ja toiveet. Välillä toiveet voivat olla hyvinkin yksityiskohtaisia.

– Tokihan kaikenlaisia ajatuksia ihmisillä nousee viinipullosta ja korvatulpista lähtien, että mitä pakkaukseen voisi sisällyttää. Se on kuitenkin päätetty pitää tällaisena hyvin perusäitiyspakkauksena, Aholainen naurahtaa.

Viime vuonna tehdyn kyselyn perusteella Kela on tehnyt tämän vuotiseen äitiyspakkaukseen muutoksia ja kiinnittänyt huomiota pakkauksen vastuullisuuteen.

Tuotteita on pakkauksessa muutama aiempaa vähemmän, mutta niiden laatuun ja vastuullisuuteen on panostettu aiempaa enemmän. Esimerkiksi osassa tuotteista on käytetty kierrätysmateriaalia.

– On pyritty huomioimaan, että ne tuotteet olisivat pitkäikäisiä ja laadukkaita ja kestäisivät useammalle lapselle. Sitä kautta olisi sitten myös vastuullista, ettei ole aina tarvetta uusille vaatteille, kun edelliset hajoavat, Aholainen kertoo.

Tänä vuonna äitiyspakkauslaatikon kuosina jatkaa edellisvuosilta Ilona Partasen suunnittelema Mustikkamaito. Partasen kuosi oli yksi suunnittelukilpailun vuoden 2017 voittajatöistä. Seuraava suunnittelukilpailu uusista kuoseista käynnistetään ensi vuonna.

Vastasyntyneen vaatteet ja tarvikkeet pakattiin ensimmäistä kertaa designlaatikkoon vuonna 2012. Silloisen Sukupuu-nimisen laatikon suunnitteli Johanna Öst Häggblom.

Tämän vuoden pakkausta aletaan jakaa vauvaperheille Kelan mukaan todennäköisesti maalis–huhtikuussa.