Sveitsissä äänestetään kasvojen peittämistä vastustavasta "burkakiellosta" – maan hallituksen mielestä kielto olisi ylimitoitettu

Naamioitumiskiellon lisäksi sveitsiläiset äänestävät tänään myös sähköisestä henkilöllisyystodistuksesta sekä Indonesian kanssa solmitusta kauppasopimuksesta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Sveitsiläiset äänestävät tänään kansanäänestyksessä ehdotuksesta, jonka mukaan kasvojen peittäminen julkisilla paikoilla pitäisi kieltää. Ehdotus tunnetaan yleisesti "burkakieltona", koska ehdotuksen puolesta kampanjoivat ovat ottaneet kohteekseen juuri musliminaisten peittävät asusteet.

Kielto koskisi julkisia tiloja kuten katuja, kauppoja ja joukkoliikennettä, mutta ei esimerkiksi moskeijoita. Kasvojen peittäminen olisi edelleen sallittua turvallisuussyistä esimerkiksi hengityssuojaimella.

Sveitsin hallituksen mukaan koko maata koskeva kielto olisi ylimitoitettu ja mahdollisista kielloista pitäisi päättää aluetasolla, kuten kaksi kantonia on jo tehnytkin.

Hallituksen mukaan Sveitsissä kaiken peittävässä burkassa liikkuvat naiset ovat pääosin turisteja. Burkan tai silmät esiin jättävät niqabin käyttäjiä arvioidaan asuvan maassa vain muutama kymmenen.

Mielipidekyselyissä kiellon kannatus ja vastustus ovat olleet melko tasoissa. Jos ehdotus kaatuu, voimaan astuu hallituksen vastaehdotus, jonka mukaan peitetyt kasvot pitää paljastaa tilapäisesti esimerkiksi viranomaiselle tunnistamista varten. Kieltäytyjiä uhkaisi enimmillään 10 000 frangin eli noin 9 000 euron sakko.

Kieltoja jo Euroopassa

Kiellon puolustajat, muun muassa oikeistopopulistinen ja kansallismielinen Sveitsin kansanpuolue SVP, sanovat haluavansa vastustaa radikaalin islamismin vakiintumista Sveitsiin ja puolustaa alistetussa asemassa olevien musliminaisia.

Kiellon vastustajat puolestaan pitävät ehdotusta sekä rasistisena että seksistisenä. Heidän mukaansa laissa ei pidä säädellä sitä, miten ihmiset pukeutuvat tai eivät pukeudu.

Sveitsin kielto ei olisi toteutuessaan ensimmäinen laatuaan. Vastaavia kansallisia tai vain osittaisia burkakieltoja on jo voimassa vajaassa kymmenessä Euroopan maassa – muun muassa Belgiassa, Itävallassa ja Tanskassa. Ensimmäisenä liikkeellä oli Ranska, joka kielsi kasvot peittävät huivit jo reilut kymmenen vuotta sitten.

Sveitsin suorassa demokratiassa koko maata koskevan kansanäänestyksen järjestämiseen vaaditaan 100 000 allekirjoitusta. Naamioitumiskiellon lisäksi sveitsiläiset äänestävät tänään myös sähköisestä henkilöllisyystodistuksesta sekä Indonesian kanssa solmitusta kauppasopimuksesta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka