Etiopiassa Tigrayn osavaltiossa tapahtuneet väkivaltaisuudet voivat olla rikoksiksi ihmisyyttä vastaan sekä sotarikoksiksi luokiteltavia tekoja, sanoo YK:n ihmisoikeuskomissaari Michelle Bachelet. Komissaari esitti vastaavan arvion viime marraskuussa, ja nyt hän kertoo toimistonsa vahvistaneen vakavia ihmisoikeusrikkomuksia ja laajamittaista väkivaltaa Tigrayn alueella.
Mahdollisia tekijöitä ovat Bacheletin lausunnon mukaan konfliktin eri osapuolet, kuten Etiopian ja Eritrean joukot, Amharan alueen joukot ja Tigrayn kansan vapautusrintama.
Bachelet painottaa tarvetta riippumattomalle tutkinnalle Tigrayn jo kuukausia kestäneistä taisteluista. Hän huomautti, että kun konfliktissa on mukana monia osapuolia, jotka kieltävät oman osuutensa ja syyttelevät toisiaan, puolueeton ja riippumaton tutkinta on selvästi tarpeen.
Lisäksi komissaari vetoaa Etiopian hallitukseen, jotta tämä päästäisi YK:n tutkijat Tigrayn alueelle selvittämään tilanteen ja auttamaan syyllisten saamisessa oikeuden eteen riippumatta siitä, mihin ryhmään nämä kuuluvat.
Huolta myös todistajista ja toimittajista
Bachelet kertoo toimistonsa myös saavan jatkuvasti tietoa meneillään olevista taisteluista erityisesti Tigrayn keskiosassa. Hänen mukaansa tietoa tulee esimerkiksi seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta väkivallasta, tappamisesta sekä julkisen ja yksityisen omaisuuden tuhoamisesta ja ryöstelystä.
Komissaari arvioi, että jos tilanteeseen ei puututa, väkivaltaisuudet jatkuvat vailla rangaistuksia ja epävakaus kestää vielä pitkään.
Bachelet on huolissaan myös sekä kansainväliselle että paikalliselle medialle työskentelevistä toimittajista ja kääntäjistä, joita on otettu kiinni ja jotka on sittemmin vapautettu.
– Ihmisoikeusloukkausten uhreja ja todistajia ei saa estää jakamasta todistuksiaan koston pelossa, hän painottaa.
Taistelut Tigrayssa alkoivat viime marraskuussa, kun Etiopian pääministeri Abiy Ahmed määräsi hyökkäyksen Tigrayn kansan vapautusrintamaa vastaan. Ahmed syytti rintamaa hyökkäyksistä armeijan leireille.
Vuonna 2019 Nobelin rauhanpalkinnon saanut pääministeri julisti voittaneensa marraskuun lopulla, kun hallituksen joukot saivat haltuunsa alueen pääkaupungin Mekelen. Vapautusrintama vannoi kuitenkin jatkavansa taisteluita.
Eritrean joukkojen osallisuutta Tigrayn konfliktissa on dokumentoitu laajalti, mutta kumpikin maa on kieltänyt sen.