Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ryanair hävisi kiistan lentoyhtiöiden saamista tuista

Irlantilainen halpalentoyhtiö Ryanair on hävinnyt EU:n alemmassa tuomioistuimessa kiistan kilpailevien lentoyhtiöiden saamista valtiontuista. Yhtiö kertoo valittavansa tuomiosta ylempään oikeusasteeseen.

Ryanairin mukaan valtioiden maksamat tuet vääristävät kilpailua. Tuomioistuin katsoi puolestaan, että tuet ovat perusteltuja lentoyhtiöiden pelastamiseksi koronakriisin seurauksilta.

Tuomioistuimen keskiviikkoinen päätös koskee ranskalaisen Air Francen ja muiden ranskalaisten lentoyhtiöiden saamia verolykkäyksiä sekä pohjoismaisen SAS :n ja muiden ruotsalaisten lentoyhtiöiden saamia lainatakauksia.

Lisäksi Ryanair on ottanut silmätikukseen saksalaisen Lufthansan tuet.

Myös Suomen valtio on pääomittanut kriisin syövereissä taistelevaa Finnairia .