Nokian Renkaiden liikevoitto supistui loka-joulukuussa 71 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 101 miljoonasta eurosta. Koko vuoden liikevoitto putosi 120 miljoonaan euroon toissa vuoden 316,5 miljoonasta eurosta.
– Covid-19-pandemia vaikutti Nokian Renkaiden myyntiin edelleen loka−joulukuussa 2020, kun rajoitustoimia tiukennettiin useissa maissa. Lisäksi talvikauden viivästyminen päämarkkinoilla vaikutti negatiivisesti henkilöautonrenkaiden liikevaihtoon, kertoo toimitusjohtaja Jukka Moisio tiedotteessa.
Hänen mukaansa Raskaat Renkaat ja jälleenmyyntiketju Vianor jatkoivat sen sijaan hyvää suoriutumistaan epävakaassa markkinassa, vaikkakin molempien tulos putosi.
Koko vuoden liikevaihto laski 1,3 miljardiin euroon toissa vuoden 1,6 miljardista eurosta. Viimeisellä neljänneksellä liikevaihto putosi 413 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 475 miljoonasta eurosta.
Nokian Renkaat odottaa, että tänä vuonna yhtiön liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan kasvavan merkittävästi vertailukelpoisilla valuutoilla ja segmentit yhteensä laskettuna.
Globaalin auto- ja rengaskysynnän odotetaan elpyvän
Globaalin auto- ja rengaskysynnän odotetaan elpyvän, mutta korona aiheuttaa edelleen epävarmuutta.
– Aloitimme kaupallisen rengastuotannon Yhdysvaltain-tehtaalla, ja Espanjan uuden testikeskuksen rakentaminen on loppusuoralla. Raskaiden Renkaiden kapasiteetin lisäyshanke Suomessa etenee suunnitellusti, Moisio kertoo.
Hänen mukaansa Nokian Renkaat aloittaa vuoden 2021 hyvistä asemista. Tulevina kuukausina yhtiö tarkastelee myös strategiaansa positiivisten pitkän aikavälin tulosten tarjoamiseksi sidosryhmilleen.
Yhtiön hallitus esittää, että osinkoa maksetaan kahdessa erässä yhteensä 1,20 euroa osakkeelta.