Suurten yritysten liikevaihto laski 6,4 prosenttia vuonna 2020, kertoo Tilastokeskus ennakkotietojen pohjalta.
Edellisvuoteen verrattuna suurten yritysten liikevaihto laski vuoden jokaisen kuukauden aikana. Jyrkin lasku nähtiin keväällä, jolloin sekä huhti- että toukokuussa liikevaihto lasketteli kaksinumeroista alamäkeä. Joulukuussa laskua oli 2,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen, mikä oli pienin lasku sitten helmikuun. Luvut eivät ole kausitasoitettuja.
Ennakkotilastossa on mukana 2 000 liikevaihdoltaan merkittävintä yritystä. Ne muodostavat noin 70 prosenttia kaikkien Suomessa toimivien yritysten liikevaihdosta, vastaavat yli puolesta tehdyistä investoinneista ja työllistävät yli 40 prosenttia kaikkien yritysten henkilöstöstä.
Tilastokeskus huomauttaa, että tilaston perusteella ei voida täysin kattavasti arvioida koko yrityssektorin suhdannetilannetta, koska pienempien yritysten suhdannekehitys voi poiketa suurista yrityksistä.