Ruotsissa tiistaina aloitettu 5g-taajuuksien huutokauppa päättyi samana päivänä. Tarjolla olleet taajuudet jaetaan neljän operaattorin kesken.
Taajuuksia saavat ostaa Hi3G ( Tre ), Net4Mobility ( Tele2 ja Telenor ), Telia ja Teracom .
Huutokauppa piti alun perin järjestää jo marraskuussa, mutta se lykkääntyi kiinalaisen verkkoyhtiö Huawein valituksen takia.
Ruotsin posti- ja telehallitus PTS oli asettanut huutokaupan ehdoksi, että rakentamiseen ei saa käyttää Huawein tai ZTE :n laitteita. Porttikielto määrättiin turvallisuuspoliisi Säpon ja puolustusvoimien esityksestä. Huawei vaati kiellon kumoamista. Oikeudessa kuitenkin päätettiin, että huutokauppa voi valituksista huolimatta edetä.
Huawei kasvanut kilpailjoidensa ohi
Porttikielto kiinalaisille valmistajille huolestuttaa ruotsalaista verkkoyhtiö Ericssonia , joka pelkää kohtaavansa sen vuoksi ongelmia Kiinan markkinoilla.
Ericssonin toimitusjohtaja Börje Ekholm on Dagens Nyheterin julkistamissa tekstiviesteissä lobannut Ruotsin hallitusta toivoen sen puuttuvan Huaweita haittaaviin viranomaispäätöksiin. Kiina on yhtiölle tärkeä markkina, ja yhtiöllä on maassa lukusia alihankkijoita. Toiveet ovat jääneet vaille vastakaikua.
Myös Tre, joka on yksi huutokauppaan osallistuneista operaattoreista, on valittanut Huawei-kiellosta. Yhtiöllä on paljon Huawein laitteita asennettuna, ja se joutuu nyt hankkiutumaan niistä eroon.
Huawei on torjunut erityisesti Yhdysvaltojen suunnalta esitetyt syytökset, että yhtiö olisi kyberturvallisuuden kannalta riski ja että sen verkoista saattaa vuotaa tietoa Kiinan viranomaisille. Syytökset ovat kuitenkin johtaneet siihen, että monet maat ovat määränneet yhtiölle porttikiellon 5g-verkkoihinsa ja määränneet jo asennetut laitteet poistettaviksi.
Huawei on edullisten hintojen ja kehittyneen teknologian vetämänä noussut verkkomarkkinoiden suurimmaksi toimijaksi jättäen sekä Ericssonin että Nokian jalkoihinsa. Länsimaiden asettamat rajoitukset voivat kääntää kehityksen suuntaa. Esimerkiksi Tele2 ja Telenor ilmoittivat heti Ruotsin huutokaupan päätyttyä hankkivansa 5g-verkkojensa laitteet Ericssonilta ja Nokialta.