"Koronan kieltäjät voivat tulla ihan itse koskettamaan näitä ruumisarkkuja" – Saksan huono koronatilanne konkretisoituu Meissenin krematoriossa

Meissenin krematorioon Saksassa tuodaan tällä hetkellä noin 400 vainajaa viikossa, kaksinkertainen määrä normaaliin talviaikaan verrattuna. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Saksan itäosassa Meissenissa krematoriota johtavalla Jörg Schaldachilla on painavaa sanottavaa niille maanmiehilleen, jotka epäilevät koronaepidemiaa suureksi huijaukseksi.

– Tulkaa tänne ja auttakaa meitä siirtelemään ruumisarkkuja, Schaldach ehdottaa.

Meissen sijaitsee Saksin osavaltiossa, joka selvisi vähällä ensimmäisestä tautiaallosta keväällä mutta josta on tullut toisen aallon alettua yksi koko Saksan pahimmista koronapesäkkeistä. Krematorioyrittäjän mukaan koronaan kuolleiden määrä alkoi nousta marraskuun puolivälissä ja on pysynyt korkeana siitä saakka.

Yhdeksi merkittäväksi tartuntojen lähteeksi Schaldach epäilee marraskuussa Leipzigissa pidettyä suurta mielenosoitusta, johon saapui koronaepidemian epäilijöitä ja rajoitusten vastustajia kaikkialta Saksasta.

Niin tai näin, Schaldachin krematorio pullistelee ruumisarkkuja. Normaalisti muistotilaisuuksille varatusta salista on tullut tilapäinen ruumishuone. Melko karun näköisiä puuarkkuja on kasattu jopa kolmeen kerrokseen päällekkäin, osa on pitkin käytäviä.

Moniin arkkuihin on kirjoitettu liidulla "tartuntariski" tai "korona", ja niiden kiinni pysyminen on varmistettu muovikelmulla.

– Koronan kieltäjät voivat tulla ihan itse koskettamaan näitä (ruumisarkkuja), Schaldach pohtii.

Noin 60 tuhkausta vuorokaudessa

Meissenin krematorioon tuodaan tällä hetkellä noin 400 vainajaa viikossa, kaksinkertainen määrä normaaliin talviaikaan verrattuna. Krematorio joutuu tuhkaamaan vainajia kahdessa uunissaan yötä päivää seitsemänä päivänä viikossa. Tahti on noin 60 tuhkausta vuorokaudessa.

– Kylmäsäilytystila on täynnä, Schaldach perustelee.

Krematorion vakituinen henkilökunta tekee ylitöitä, mutta se ei riitä, vaan apuun on jouduttu hälyttämään myös perheenjäseniä ja eläkeläisiä. 76-vuotias Ingo Thöring siirtelee arkkuja ja varmistaa vainajien henkilöllisyyksiä, vaikka kuuluu jo ikänsä puolesta riskiryhmään.

– Pelosta ei ole apua tässä työssä. Enkä minä enää tässä iässä pelkää, eläkeläinen sanoo.

Krematorion ulkopuolella jonottaa useampi ruumisauto odottamassa, että voisi luovuttaa pois kuljettamansa vainajan. Matthias Möbius ei muista kokeneensa vastaavaa koko uransa aikana.

– Normaalisti tässä kuluu 10–15 minuuttia: puramme, hoidamme paperityöt ja lähdemme. Nykyisin tässä menee lähemmäs puolitoista tuntia, hän päivittelee.

Saksan tilanteeseen saatiin maanantaina ainakin ohimenevä toivon pilkahdus, kun päivittäin ilmoitettavien uusien tartuntojen (7 141) ja kuolemien (214) määrät putosivat maassa alimmilleen pitkään aikaan. Tästä huolimatta liittokansleri Angela Merkel keskustelee jo tiistaina osavaltioiden pääministereiden kanssa rajoitustoimien tiukentamisesta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka