Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Googlen työntekijät perustivat ammattiliiton Yhdysvalloissa

Ryhmä hakukonejätti Googlen ja sen emoyhtiö Alphabetin muiden yksikköjen työntekijöistä ilmoitti maanantaina perustaneensa yhtiön henkilöstölle ammattiliiton. Liiton tavoite on edunvalvonnan lisäksi saada työntekijöille enemmän vaikutusvaltaa yhtiön päätöksiin.

Alphabet Workers Union aikoo edustaa niin hyväpalkkaisia it-ammattilaisia kuin pätkätyöntekijöitä ja alihankkijoita.

– Toivomme voivamme luoda demokraattisen prosessin, jonka kautta työntekijät voivat käyttää päätösvaltaa, edistää sosiaalista, taloudellista ja ekologista oikeudenmukaisuutta ja lopettaa epätasa-arvoisen kohtelun lyhytaikaisten ja täysiaikaisten työntekijöiden välillä, liitto ilmoitti.

Joulukuun loppuun mennessä liitto oli kerännyt noin 200 jäsentä. Kaikkiaan Alphabetin yksiköt työllistävät noin 20 000 ihmistä.

Puheenjohtaja Parul Koul ja varapuheenjohtaja Chewy Shaw kirjoittivat New York Timesin julkaisemassa kirjoituksessa aikovansa vaatia Googlea toimimaan eettisesti muun muassa tekoälyn käytössä.

– Yhtiön tunnuslause oli aikaisemmin "Älä ole paha" (Don't be evil). Me aiomme noudattaa sitä, kirjoituksessa todetaan.

Google ja muut teknologiajätit ovat joutuneet Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisten tarkasteltaviksi, koska niiden valta on kasvanut mittavaksi.

– Suuret teknologiayhtiöt kohtaavat vastarintaa, koska ne keräävät valtavasti rahaa. Monet niiden työntekijät ovat tyytymättömiä Piilaakson korkeisiin elinkustannuksiin, työoloihinsa, tekoälyn käyttötapoihin ja yhtiöiden päätöksentekoon, sanoi Brookings Institutionin tutkija Darrell West.

Uusi liitto poikkeaa Westin mukaan teollisen aikakauden vastaavista, koska kysymys ei ole vain palkoista ja eduista, vaan teknologian roolista yhteiskunnassa.

Liittoja torjutaan hyvillä palkoilla

Teknologia-alan suuryhtiöt Yhdysvalloissa ovat pystyneet välttämään työntekijöidensä järjestäytymisen tarjoamalla asiantuntijatyövoimalleen suuria palkkoja ja muita etuja,

Poikkeuksen muodostaa työvoimavaltainen verkkokauppajätti Amazon , joka työllistää kymmeniätuhansia varastotyöntekijöitä. Siellä uusimmat järjestäytymispyrkimykset ovat perustuneet työntekijöiden vaatimuksiin paremmasta työturvallisuudesta koronapandemian aikana.

Googlella järjestäytyminen sai vauhtia tekoälytutkija Timnit Gebrun saamista potkuista. Tummaihoinen Gebru on sanonut saaneensa potkut, koska oli vaatinut toimia tekoälyn syrjivyyden estämiseksi.

Työntekijät ovat myös arvostelleet Googlen yhteistyötä Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagonin kanssa. Vastustusta kohdannut Maven-projekti on sittemmin lakkautettu.

Googlen henkilöstöjohtaja Kara Silverstein sanoi yhtiön tekevän töitä, jotta työntekijöillä olisi kannustava ja palkitseva työpaikka.

– Tietenkin työntekijöillä on oikeutensa, joita me tuemme. Mutta kuten olemme aina tehneet, käymme vuoropuhelua suoraan kaikkien työntekijöidemme kanssa, Silverstein sanoi lausunnossa.

Tuore ammattiliitto tarvitsisi taakseen noin 30 prosenttia työntekijöistä, jotta se saisi ajettua läpi vaalit ja enemmistön tuen edustaa heitä.

– Järjestäytymiskampanjat vaativat paljon aikaa, eikä onnistumisesta ole takeita. Yhdysvaltojen lainsäädäntö on selvästi kallellaan työnantajapuolelle, sanoi Cornell-yliopiston tutkija Arthur Wheaton.