Yle: Ensimmäinen haittailmoitus koronarokotteesta Suomessa

Koronarokotukset aloitettiin Suomessa joulukuun lopussa. Ensimmäiset rokotteet annettiin terveydenhoitoalan työntekijöille. Arja Reinikainen

Juho Hämäläinen

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on saanut toistaiseksi vain yhden Suomessa annettuihin koronarokotuksiin liittyvän haittavaikutusilmoituksen, kertoo Yle.

Fimean ylilääkäri Maija Kaukonen vahvistaa Ylen tiedon raportin saapumisesta, mutta sen sisällöstä hän ei potilaan yksityisyyden suojan vuoksi voi kertoa.

Kaukosen mukaan Fimea kertoo verkkosivuillaan Suomessa annettujen koronarokotusten haittavaikutuksista sen jälkeen, kun ilmoituksia niistä on tullut vähintään viisi kappaletta.

Ensimmäiset koronarokotukset annettiin Suomessa joulukuun lopussa.

Ylen jutun mukaan Suomessa nyt annetusta koronarokotteesta on ilmennyt maailmalla allergisia reaktioita useammin kuin yleisesti rokotteissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen infektiotautien torjunta ja rokotukset -osaston ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo Ylen jutussa, että kaikilla rokotteilla voi olla haittavaikutuksia, mutta yleensä ne ovat lieviä ja lyhytkestoisia.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka