Yön uutiskooste: Koronaepidemian vaikutukset vaihtelevat Suomessa paljon alueittain, Googlen sähköpostipalvelussa jälleen häiriöitä

Lääkärikäyntejä on siirretty koronaepidemian aikana eniten Uudellamaalla. Emmi Korhonen/Lehtikuva

Milja Rämö, Kerttu Heikura 

Koronaepidemia on vaikuttanut väestön hyvinvointiin ja palveluihin selkeästi eri tavoin eri puolilla maata, ilmenee syksyn aikana tehdystä FinSote-kyselystä.

Epidemian ja siihen liittyvien rajoitusten vaikutukset lääkärikäynteihin ja arkielämään korostuvat epidemian vakavimmalla alueella eli Uudellamaalla. Itä-Uudellamaalla joka kolmas hoitokäynti lääkärillä tai hoitajalla ei ole toteutunut suunnitellusti maaliskuun alun jälkeen, kun vastaava luku koko maassa on 22 prosenttia.

Lähes 17 000 vastaukseen perustuva kysely kertoo myös, että epidemia-aika on lisännyt yksinäisyyttä ja taloudellista ahdinkoa koko maassa.

Hallitus pohtii koronatoimia tuoreiden tietojen valossa

Hallitus pohtii iltakoulussaan etenemistä koronatoimien kanssa. Se saa tuoreimmat tiedot siitä, miten rajoitukset ovat purreet koronatilanteeseen ja miltä tulevien parin viikon ennusteet näyttävät.

Hallitus saa tietoa muun muassa tehohoidon mallinnuksista.

Valmiuslain käyttöönotto voi nousta hallituksen pöydälle, jos tuoreet luvut näyttävät siltä, että hoitokapasiteettia ei muulla tavoin pystytä turvaamaan.

Aarnion huumetynnyrijutusta viimein ratkaisu myös Pohjois-Savon naiselle ja Aarnion alaisena työskennelleelle poliisille

Korkein oikeus (KKO) antaa tänään ratkaisunsa koskien niin sanottua huumetynnyrijuttua ja sen valituksia. Jutussa Helsingin huumepoliisin ex-päällikölle Jari Aarniolle langetettiin hovioikeudessa 10 vuoden rangaistus. Aarnion osalta juttu ei edennyt korkeimpaan oikeuteen.

KKO myönsi valitusluvan Pohjois-Savon naisena tunnetulle Seija Kortekallio-Lammelle liittyen hasiksen salakuljetukseen. Valituslupa koski sitä, syyllistyikö Kortekallio-Lampi törkeään huumausainerikokseen hovioikeuden katsomalla tavalla.

Syyttäjälle myönnetty valituslupa taas koskee Aarnion alaisena toimineen Mikael Runebergin rangaistusta ja viraltapanoa. Hovioikeus hylkäsi aiemmin syyttäjän viraltapanoa koskevan vaatimuksen.

Keskiviikkona sataa koko maassa – torstaina poutaista ja pohjoisessa pakastuu

Keskiviikkona sateita tulee koko maassa, vain pohjoisin Lappi jää vähemmälle sateelle. Sade alkaa länsi-lounaisrannikolta vesisateena yöllä ja levittäytyy aamun aikana muualle maahan. Ennen keskipäivää sadealue on levinnyt jo Kainuun ja maan itäosan päälle, jossa sade tulee pääasiassa märkänä lumena. Muualla sade on vetistä. Lämpötilat ovat lännen 3–5 asteesta idän ja Kainuun nollaan asteeseen.

Keskiviikkona kelivaroituksia on Uudenmaan sisäosista Etelä-Lappiin asti. Ainoastaan länsirannikon maakunnissa on normaali ajokeli.

Torstaina on laajasti poutainen sää. Lämpötila on nollan tuntumassa, mutta pohjoisessa pakkasta on kahdeksan ja kahdenkymmenen asteen välillä.

Yhdysvaltojen Biden valinnee Granholmin energiaministerikseen – entinen Michiganin kuvernööri on puhunut päästöttömien autojen puolesta

Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden aikoo nimetä energiaministerikseen Jennifer Granholmin, kertovat useat yhdysvaltalaismediat.

Washington Post -lehden mukaan Granholm on aiemmin puhunut päästöttömien ajoneuvojen puolesta. Politico kirjoittaa, että hän myös asemoinut itsensä toimijana, joka voi auttaa yhdysvaltalaisteollisuutta siirtymään puhtaaseen energiaan.

61-vuotias Granholm on aiemmin toiminut autoteollisuudesta tunnetun Michiganin osavaltion kuvernöörinä.

Googlen sähköpostipalvelussa jälleen häiriöitä

Googlen sähköpostipalvelu Gmail on jälleen kärsinyt merkittävistä häiriöistä. Googlen mukaan häiriöstä kärsineet käyttäjät pystyivät käyttämään Gmailia, mutta palvelussa oli virheviestejä, viivettä ja muuta odottamatonta toimintaa.

Häiriö saatiin Googlen mukaan korjattua kahden aikaan yöllä Suomen aikaa.

Google ei tuoreeltaan ottanut kantaa, kuinka moneen käyttäjään häiriö mahdollisesti vaikutti. Netissä toimivien palveluiden vikatilanteiden seurantaan erikoistuneen Downdetector-sivuston mukaan ainakin noin 17 000 käyttäjää raportoi ongelmista Yhdysvalloissa.

Viimeksi maanantaina Googlen sovelluksissa oli merkittäviä häiriöitä, kun esimerkiksi sovellukset YouTube ja Gmail olivat nurin ympäri maailmaa. Tuolloin häiriö kesti noin 45 minuuttia. (Lähde: AFP)

Ranskan poliisi takavarikoi tonneittain toisen maailmansodan aikaisia aseita ja ampumatarvikkeita

Ranskassa poliisi on takavarikoinut tonneittain toisen maailmansodan aikaisia aseita ja ampumatarvikkeita. Viranomaiset kertoivat tiistaina, että tapauksen tiimoilta on pidätetty kaksikymppinen mies, jota epäillään asekaupasta.

Aseet ja ampumatarvikkeet löydettiin perjantaina Koillis-Ranskan Annecyssa tehdyssä ratsiassa. Poliisi löysi myös materiaaleja, joita uudelleen kokoamalla voitaisiin tuottaa tuhansia aseita.

Ranskalaisen Le Dauphine -paikallislehden mukaan aseet ja tarvikkeet löydettiin hylätyltä talolta. (Lähde: AFP)

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka