Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stockmann jatkaa toimintaansa vuokralaisena – saneeraa myymällä tavaratalokiinteistönsä

Tavarataloyhtiö Stockmann aikoo jatkaa tavarataloliiketoimintaansa ja verkkokauppaansa Suomessa ja Baltiassa. Tavaratalokiinteistöt Helsingissä, Tallinnassa ja Riiassa myydään ja vuokrataan takaisin yhtiön käyttöön.

Suunnitelma perustuu saneerausohjelmaehdotukseen, jonka yhtiö julkisti maanantaina. Kiinteistöomaisuuden realisointihinta käytetään Stockmannin mukaan ensisijaisesti vakuusvelkojen maksamiseen.

Lisäksi Stockmann kertoo neuvotelleensa uudet, tiloiltaan pienemmät vuokrasopimukset tavarataloille Espoon Tapiolassa, Tampereella, Turussa ja Vantaan Jumbossa sekä toimistotiloille Helsingin Pitäjänmäessä. Helsingin Itäkeskuksen tavaratalon vuokrasopimusneuvottelut olivat ehdotuksen jättämisen aikaan kesken.

Toimitusjohtaja Jari Latvanen kiistää ajatuksen, että yhtiö tulisi pienentämään valikoimaansa muutosten vuoksi. Pienemmät vuokrasopimukset tarkoittavat hänen mukaansa tilojen käytön tehostamista.

– Meillä ei ole missään tapauksessa tarkoituksena, että asiakaskokemus tai valikoima supistuisivat, Latvanen sanoo STT:lle.

Ohjelma syntyi yhtiön kokoon nähden "nopeasti"

Stockmannin yrityssaneerausmenettelyn selvittäjä, asianajaja Jyrki Tähtinen jätti maanantaina yhtiön saneerausohjelmaehdotuksen Helsingin käräjäoikeuteen. Ehdotetun ohjelman kesto on kahdeksan vuotta.

Yhtiö odottaa käräjäoikeuden päätöstä ohjelman hyväksymisestä helmikuussa. Tätä ennen se ei myöskään kommentoi myytävien tavaratalokiinteistöjen myyntiin liittyviä tietoja, kuten mahdollisia ostajia.

Syvästi velkaantunut ja koronasta pahasti kärsinyt tavarataloyhtiö hakeutui yrityssaneeraukseen huhtikuussa. Tähtinen kommentoi, että kahdeksassa kuukaudessa luotu ohjelma on synnytetty yhtiön kokoon, kansainvälisyyteen ja rahoitusrakenteeseen nähden nopeasti.

– Olen nähnyt huomattavasti pienempien yhtiöiden saneerausohjelmien valmistumisen kestävän huomattavan pidempään, Tähtinen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Valtaa pois ruotsinkielisiltä säätiöiltä

Saneerausohjelmassa Stockmannin A- ja B-osakesarjat yhdistetään. Äänivaltaisempi A-sarja on keskittänyt valtaa ruotsinkielisten säätiöiden käsiin.

Jokaisella A-sarjan osakkeella saa 1,1 B-sarjan osaketta. Jos kaikki vaihto-oikeudet käytetään, nykyisten omistajien omistusosuus ja äänivalta putoavat 46,9 prosenttiin. Kymmenen suurimman osakkeenomistajan osuus Stockmannista on nyt 56,8 prosenttia.

Konstsamfundetin, Svenska Litteratursällskapetin ja Folkhälsan Samfundetin yhteenlaskettu äänioikeus on ollut karkeasti 40 prosenttia. Muita suuria omistajia ovat Hartwallien sijoitusyhtiö HC Holding , Etola-yhtiöt ja eläkeyhtiö Varma .

Saneerausohjelmalle on suurimpien velkojien, velkojatoimikunnan ja suurimpien osakkeenomistajien kannatus sekä yhtiön hallituksen ja johdon tuki.

Lindex jatkaa Stockmannin omistuksessa

Saneerausohjelmaehdotuksen mukaan vaateketju Lindexin liiketoiminta jatkuu Stockmann-konsernin omistuksessa.

Stockmann ei suunnittele merkittäviä työvoiman vähennyksiä osana saneerausohjelmaa. Jari Latvasen mukaan yhtiön pitää kuitenkin koko ajan sopeutua toimintaympäristön muutoksiin.

– Verkkokaupan kehityshän on kovaa, jolloin pitää ehkä lisätä panostuksia sinne ja vähentää muualla, mutta se on ihan normaalia toimintaa, Latvanen sanoo.

Stockmannin B-osake nousi maanantaina pörssissä 20 prosenttia.