Rinne perustuslakivaliokunnan johtoon, Lindtman varapuhemieheksi – järjestelyjen syynä Ojala-Niemelän sairaus

Johanna Ojala-Niemelä kertoi Me Naiset -lehdelle jäävänsä 14. joulukuuta viikkojen mittaiselle sairauslomalle. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

SDP:n puoluejohto esittää eduskuntaryhmälle eduskunnan ensimmäistä varapuhemiestä Antti Rinnettä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi ja eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Lindtmania eduskunnan ensimmäiseksi varapuhemieheksi. Syynä järjestelyihin on perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sd.) vakava sairaus.

Puoluejohto teki ratkaisut kokouksessaan aamulla.

– Puoluejohto on tällä kannalla, mutta eduskuntaryhmä päättää asiasta, vahvistaa varapuheenjohtaja Matias Mäkynen STT:lle.

Asiasta kertoivat ensimmäisenä Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat , joille pääministeri Sanna Marin (sd.) oli kertonut puolueen päätöksestä.

Mäkysen mukaan ajatuksena on, että Ojala-Niemelän poissaolon aikainen sijaisjärjestely hoidetaan mahdollisimman pienin muutoksin. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat pystyisivät hoitamaan Lindtmanin töitä.

Ojala-Niemelä sairauslomalle maanantaina

Me Naiset -lehti kertoi aiemmin, että Ojala-Niemelällä on todettu aivokasvain ja hän jää sairauslomalle maanantaina.

Marin kertoo Twitterissä järkyttyneensä, kun Ojala-Niemelä kertoi sairaudestaan.

– Yhdessä olemme itkeneet ja pohtineet tulevaa. Toivomme kaikki, että Johanna toipuu hyvin ja voi jälleen tarttua perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan tehtävään, Marin kirjoittaa.

Ojala-Niemelä kertoi Me Naiset -lehdelle antamassaan haastattelussa menevänsä leikkaukseen Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Hän toivoo pääsevänsä palaamaan töihin vielä talven aikana.

Lehden mukaan oireet alkoivat alkusyksystä. Ojala-Niemelä ei alkuun huolestunut ensin päänsärkynä alkaneesta oireilusta, vaan oletti vaivan johtuvan esimerkiksi stressistä. Syksyn mittaan hän oli kuitenkin huomannut väsyvänsä tavallista nopeammin.

– Kasvain on lääkäreiden arvion mukaan hyvänlaatuinen, mutta tilanne varmistuu vasta leikkauksessa. Uutinen oli kieltämättä järkytys keskellä kiireistä vuotta, Ojala-Niemelä sanoo lehdelle.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka